hiihto
5.7.2011 15:15 | Päivitetty: 5.7.2011 16:12
Mika Myllylä harjoittelemassa suolla Haapajärvellä syyskuussa 1997.
Entinen hiihtäjä Mika Myllylä on kuollut. Myllylä, 41, löydettiin kuolleena asunnostaan Kokkolasta noin kello 11 aamupäivällä sivullisen tekemän ilmoituksen perusteella.
Poliisin mukaan kuolemaan ei epäillä liittyvän rikosta. Asiaa tutkitaan kuolemansyyn selvittämisenä.
Poliisi ei tiedota asiasta enempää.
Myllylä oli Suomen kaikkien aikojen menestyneimpiä mieshiihtäjiä. Hän voitti urallaan kuusi olympiamitalia ja yhdeksän MM-mitalia.
Lahden MM-kisojen jälkeen 2001 Myllylä sai kahden vuoden kilpailukiellon jäätyään kiinni hemohesin käytöstä.
Hiihtouransa jälkeen Myllylä työskenteli muun muassa myyntineuvottelijana kiinteistönvälitystoimistossa. Viime aikoina hän on ollut julkisuudessa, kun hän paljasti STT:n dopingoikeudenkäynnissä käyttäneensä epohormonia uransa aikana.
Viime vuosina Myllyä sai myös useita rikostuomioita muun muassa pahoinpitelystä.
Myllylällä oli kolme lasta entisen vaimonsa Suvi Myllylän kanssa.
Mika Myllylän elämäkerta Riisuttu mestari julkaistiin 2001.
Kyrö: En pysty sanomaan mitään nyt 5.7.2011
Paavo M. Petäjä: Mika oli herkkä ja haavoittuvainen 5.7.2011
Marja-Liisa Kirvesniemi: Toivoin aina, että Mika selviäisi 5.7.2011
Myllylän kuolema huomioitiin heti ulkomailla 5.7.2011
Jari Piirainen: Myllylä oli viime kuukausina kuten ennenkin 5.7.2011
Mieto: Julkisuusmylläkkä kävi Myllylälle liian raskaaksi 5.7.2011
Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi