Pikaluistelu
3.3.2007 14:15
Mika Poutala vilkutteli tyytyväisenä Suomen ennätyksensä jälkeen.
Mika Poutala sai sujumaan luistelunsa kykyjensä mukaisesti maailmancupissa Kanadan Calgaryssa. Hän luisteli 500 metrin uuden Suomen ennätyksen 34,72 ja otti ajallaan jaetun kolmannen sijan. Matkan voitti yhdysvaltalainen Tucker Fredricks ajalla 36,64.
"Hieno luistelu Mikalta. Hänen suorituksena oli teknillisesti hyvä, ylävartalon asento oli vihdoin sellainen kuin pitää ja painopiste oikeassa paikassa", iloitsi päävalmentaja Janne Hänninen.
Aikaisemman Suomen ennätyksen omistaja Pekka Koskela luisteli ajan 34,92 ja sijoittui 11:nneksi. Koskela horjahti ensimmäisessä kaarteessa ja toinenkaan ei sujunut täydellisesti ja ne verottivat Koskelan aikaa. Suomen kolmas edustaja Pasi Koskela oli myös epäonninen. Hän kaatui viimeisessä kaarteessa
Maailmancupissa luistellaan vielä kerran 500 metriä. Kokonaispisteissä Pekka Koskela johtaa edelleen, mutta hänen johtonsa kutistui. Japanin Keiichiro Nagashima nousi jo 26 pisteen päähän Koskelasta. Myös Fredricks on jo lähellä Koskelaa. Eroa on 56 pistettä.
Calgaryn ensimmäisenä päivänä luisteltiin myös 1 000 metriä. Sen voitti isäntämaan kovakuntoinen Denny Morrison hyvällä ajalla 1.07,24. Suomalaiset eivät hätyytelleet kärkitiloja. Pekka Koskela oli 17:s ajallaan 1.09,18, Risto Rosendahl kaksi sadasosaa hitaampana 18:s ja hyvän alun jälkeen lopussa hyytynyt Mika Poutala 23:s ajalla 1.09,55,
"Pekka teki usean virheen kaarteissa ja hänen tekniikkansa ei tänään ollut parhaimmillaan. Ristolla meni ensimmäinen kaarre pieleen, mutta toinen kierros oli hyvä. Se lupaa hyvää tulevalle 1500 metrille", kertoi Janne Hänninen.
Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi
Ulkomaat | Julkaistu 19:23
Urheilu | Julkaistu 21:50