Golf
13.11.2009 13:40
Mikko Ilonen
Hongkong. Terävyyden hetkellinen menettäminen päätti Mikko Ilosen kauden pari päivää odotettua aikaisemmin golfin miesten Euroopan-kiertueella.
Ilonen karsiutui Hongkongissa niukasti viikonlopun kierroksilta, kun hänen yhteistuloksensa 139 lyöntiä (1 alle parin) riitti vasta 68. sijaan. Lyönti vähemmän, niin Ilonen olisi jatkanut pelejään lauantaina ja sunnuntaina.
Kauden jatkumisesta vielä ensi viikkoon Ilosella oli ohut oljenkorsi. Hänen olisi pitänyt yltää Hongkongissa voittoon tai vähintään kakkoseksi, jotta hän olisi päässyt Euroopan-kiertueen Dubaissa pelattavaan päätöskilpailuun. Dubain rahakas kisa alkaa ensi torstaina.
Hongkongissa Ilonen pelasi perjantaina aamulla, jolloin pallo ei lentänyt kylmänkosteassa ilmassa kovin hyvin.
"En ollut pelin osalta ihan hereillä muutenkaan", Ilonen myönsi. Hänelle tuli kierrokselta vain 12 viheriöosumaa, mikä on helpoksi luonnehditulla kentällä liian vähän.
Kilpailun kärjessä on neljän pelaajan rypäs. Ranskalainen Grégory Bourdy, hollantilainen Robert-Jan Derksen, kiinalainen Liang Wen-chong ja eteläafrikkalainen Charl Schwartzel ovat pelanneet kaksi kierrosta 131 lyönnillä.
Kentän par on 70 lyöntiä, joten nelikon tulos alittaa kahden kierroksen mittatuloksen yhdeksällä lyönnillä.
Ilonen pelasi Euroopan-kiertueella tällä kaudella 26 kilpailua ja pääsi puolessa niistä jatkokierroksille.
Hänen kauden kokonaisansionsa 342 239 euroa olivat lahtelaisen uran toiseksi parhaat. Hulppeammin rahaa, yli 830 000 euroa, Ilonen tienasi vuonna 2007, jolloin voitti kaksi kilpailua.
Ilosen tämän kauden huippuvire osui syksyllä pelattuihin kolmeen perättäiseen kilpailuun Skotlannissa, Espanjassa ja Portugalissa. Kakkossija Madridissa takasi pelioikeuden myös ensi kaudeksi.
"Kausi oli kova testi. Tuloksia olisi hyvin voinut tulla aiemminkin, mutta olen tyytyväinen siihen tapaan, jolla kauden mittaan jaksoin uskoa tekemisiini vaikeillakin hetkillä", Ilonen luonnehti.
Lyhyen loman jälkeen Ilonen suuntaa joulukuussa Dubaihin harjoittelemaan. Ensi vuoden miesten Euroopan-kiertue alkaa jo ennen joulua kahdella Etelä-Afrikassa pelattavalla kilpailulla. Niissä Ilonen aikoo olla mukana.
Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi