sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

Suunnistus

Minna Kaupin hurja loppukiri toi Suomelle viestikultaa

15.8.2010 14:45 | Päivitetty: 15.8.2010 16:30

Pirjo Valjanen / LEHTIKUVA

Suomi voitti naisten viestikultaa suunnistuksen MM-kisoissa Norjassa joukkueella Merja Rantanen (vas.), Minna Kauppi ja Anni-Maija Fincke.

Suomi voitti naisten viestikultaa suunnistuksen MM-kisoissa Norjassa joukkueella Merja Rantanen (vas.), Minna Kauppi ja Anni-Maija Fincke.

Trondheim. Minna Kaupin lauantainen keskimatkan MM-kulta toimi innoittajana naisten viestijoukkueelle, joka taisteli tiensä maailmanmestariksi Trondheimin suunnistuksen MM-kisojen päätöspäivänä.

Anni-Maija Fincken, Merja Rantasen ja Kaupin muodostama joukkue nappasi Suomen naisten viestihistorian yhdeksännen MM-kullan. Edelliset kolme voittoa tulivat peräkkäisinä vuosina 2006–08.

Mestaruuden takuunaisena toimi loppuviikosta käsittämättömään tikkiin itsensä ruoskinut Kauppi.

"On tämä mestaruus vain tosi hieno homma", tuplamestariksi Norjassa yltänyt Kauppi tiivisti.

Voitto ratkesi tiukassa loppurutistuksessa, jossa Kauppi oli voimakkaampi kuin Norjan Marianne Andersen.

Vielä viimeisellä väliaikapisteellä Andersen oli sekunnin Kauppia edellä, mutta maalissa ero oli kääntynyt 11 sekunnilla suomalaisen eduksi.

"Arvelin, että jos tiukaksi menee, niin Andersen ei ole riittävän voimakas. Arveluni osui oikeaan", Kauppi sanoi.

Maailmanmestaruuden ratkaisivat ankkuriosuudella maailman neljä kärkisuunnistajaa: Kauppi, Andersen, Ruotsin Helena Jansson ja Sveitsin Simone Niggli.

Kärjessä lähti Ruotsin Jansson, 52 sekuntia ennen Kauppia. Ruotsalainen kuitenkin hyytyi kolmanneksi, vaikka näytti ankkuriosuuden alussa menevän vahvasti kohti maailmanmestaruutta.

Myöskään kisojen tuplamestari Niggli ei pystynyt asettamaan kiilaa suomalais-norjalaiseen mestaruustaistoon.

"Tein heti kakkosella virheen, jolloin Andersen sai kiinni. Sen jälkeen suunnistus oli kontrollissa, etenimme ikään kuin samaa matkaa, vaikka teimme erilaisia reitinvalintoja", Kauppi kertasi.

"Mutta leimausta pitää harjoitella, sillä lopussa jäin Andersenista kymmenen metriä ja takertelin vielä viimeiselläkin rastilla", hän naureskeli.

Kauppi ankkuroi Suomen MM-kultaan jo neljännen kerran urallaan. Kakkososuutta vieneelle Rantaselle viestikulta oli toinen, avausosuuden Finckelle puolestaan ensimmäinen.

Fincke tuli avausosuudelta vaihtoon viidentenä vajaa kaksi minuuttia kärjen jälkeen.

"Ei hirveän hyvin mennyt, löysin koko ajan pusikoita. Taisi tulla kahdella pitkällä välillä huonot reitinvalinnat. Suuria virheitä ei kuitenkaan tullut", Fincke totesi.

Rantanen nosti joukkueen toiseksi ja tuuletti vaihdossa. Hän oli joutunut Trondheimin kisoissa pettymään niin pitkän matkan kuin keskimatkankin finaalissa.

"Osaan suunnistaa", Rantanen iloitsi.

"Varsinkin loppu oli oravapolkusuunnistusta polkuja pitkin. Virheitä en sanottavasti tehnyt, mutta reitinvalinnoista en osaa sanoa. Oli kaikkiaan saalistava ja voimakas olo", hän jatkoi.

Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.