10.12.2006 18:13 | Päivitetty: 10.12.2006 20:17
Susanna Pöykiö onnistui myös vapaaohjelmassa.
Mikkeli. Susanna Pöykiö luisteli mestariksi taitoluistelun SM-kilpailujen naisten kisassa sunnuntaina Mikkelissä. Pöykiön takana järjestys oli yllättävä, sillä viime vuonna EM-kilpailuissa kuudenneksi yltänyt Kiira Korpi jäi SM-kisoissa neljänneksi.
Pöykiö vei kullan pistein 156,36. Nuori Laura Lepistö oli toinen (142,71), Alisa Drei kolmas (140,32) ja Korpi neljäs (134,88).
Lepistö ei varmasti tiennyt lähtevänsä Mikkelin SM-kisoista hopeamitali kaulassaan. Nuori nainen kuitenkin luisteli erinomaisesti ja on mitalinsa ansainnut. Sunnuntain vapaaohjelmassa muutama hyppy epäonnistui, mutta kokonaisuus oli vahva. "Tein kaikki mitä osaan, ja nyt ne onnistuivat. Siinä mielessä en koe, että olisin mitenkään ylittänyt itseäni. Ja kun muut sitten vähän tyrivät, niin tässä sitä ollaan", iloinen Lepistö naureskeli ennen palkintojenjakoa.
Pettynein neljän kärkiluistelijan joukosta oli luonnollisesti Kiira Korpi, joka vielä alkusyksystä voitti Finlandia Trophyssa Susanna Pöykiön. "En todellakaan tiedä mistä nyt kiikastaa, kun hypyt eivät suju. Jos jostain voi näissä kisoissa olla iloinen, niin Lauran mitalista. Aivan upea juttu."
Susanna Pöykiö valitteli jo kisaväsymystä, mutta lupasi kerätä voimia varastoon Varsovan EM-kisoihin. "Sellainen viimeinen rutistus ja tsemppi vielä puuttui. Nyt on kyllä tarvis pitää vähän taukoa ennen EM-kisoja. Kroppa on selvästi väsynyt", pohti Pöykiö, joka helpotti vapaaohjelmassaan pari kolmoishyppyä vain kaksoishypyiksi.
Alisa Drei on kova taistelija, ja sen hän osoitti sunnuntain vapaassa huonosti menneen lyhytohjelman jälkeen. "Ei tainnut tulla kuin yksi virhe flipin alastulossa. Tämä oli kauden paras vapaaohjelmani", Drei iloitsi.
Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi
Politiikka | Julkaistu 16:57
Vanhanen: Rehniä ei ajeta kauppakomissaariksi 14:07
Tutkijat: Olli Rehn on nyt vahvoilla 11:40
Rehn ei allekirjoita uusien EU-johtajien saamaa kritiikkiä 13:44
Stubb: Ulkoministeri Ashton solminee vahvat suhteet Clintoniin 8:28
Belgian Van Rompuy ja Britannian Ashton on EU:n uusi johtokaksikko 19.11. 23:32
EU:n tuore ulkoministeri yllättyi itsekin valinnastaan 20.11. 5:19