tiistai 9.2.2010 | Raija, Raisa  Onnittele e-kortilla

Pikaluistelu

Pekka Koskela jakoi kakkossijan Naganon 500 metrillä

10.12.2006 8:47 | Päivitetty: 10.12.2006 9:42

KAZUHIRO NOGI / FP PHOTO

Pekka Koskela luisteli sunnuntaina neljänneksi 1000 metrillä.

Pekka Koskela luisteli sunnuntaina neljänneksi 1000 metrillä.

Nagano, Japani. Pekka Koskelan hieno viikonloppu pikaluistelun maailmancupissa sai jatkoa sunnuntaina Japanin Naganossa, kun hän sijoittui jaetulle toiselle sijalle 500 metrillä ja oli neljäs 1 000 metrillä. Koskela oli lauantaina 500 metrillä kolmas ja voitti 1 000 metrin kisan.

Sunnuntain viisisatasella kärkikolmikko oli sama kuin lauantaina, mutta nyt voittoon ehti Etelä-Korean Kang-Seok Lee ennen lauantaina voittanutta Japanin Keiichiro Nagashimaa ja Koskelaa.

Japanilainen ja suomalainen jäivät Leestä (35,09) neljän sadasosasekunnin päähän.

"Pekan lähtö ei ollut aivan parasta tänäänkään. Ensimmäisen satasen aika oli 9,82, ja hän pystyy paljon parempaan. Tällä kertaa myös ensimmäisestä kaarteesta ulostulo epäonnistui, mutta viimeinen suora oli erittäin hyvä. Kakkostila näin tasaisessa kisassa on erinomainen tulos", kertasi päävalmentaja Janne Hänninen 500 metrin luistelua.

Tuhannella metrilläkin Koskela luisteli hyvin ja aika oli alle 1.10:n (1.09,98), mutta kärki paineli muutamaa kymmenystä kovemmin. Nopein oli hollantilainen Jan Bos (1.09,40) ennen korealaista Kyou-Hyuk Leeta. Kolmanneksi sijoittui niin ikään hollantilainen Erben Wennemars.

"Pekalta teknillisesti erinomaisen hyvä luistelu. Neljäs kova startti kahden päivän aikana painoi sen verran, että palkintopallisijoitusta ei tullut. Mutta kaikin puolin onnistunut tonni", pohti Hänninen.

500 metrin maailmancupin pisteissä 8/12 osakilpailun jälkeen kärjessä on Nagashima (645 pistettä) ennen korealaisia Kang-Seok Leetä (630) ja Kyou-Hyuk Leetä (595). Koskela jatkaa neljäntenä 570 pisteellään. Tuhannella metrillä Kyou-Hyuk Lee (610 pistettä) ja Wennemars (530) ovat jo karkaamassa muilta, kun kauden kymmenestä kisasta on jäljellä kolme. Bos (380) nousi kolmanneksi ohi Koskelan (344) ja sunnuntaina yhdeksänneksi jääneen korealaisen Joon Munin (332).

Naganossa A-ryhmän toisena suomalaisluistelijana esiintynyt Mika Poutala rikkoi lauantaina luistimensa terän, ja sunnuntaina hänellä oli käytössään Pekka Koskelan varaterät. 500 metrillä tuloksena oli kuitenkin lauantain tapaan kaatuminen, ja tonnilla Poutala kamppaili luistinongelmissaan sijalle 18.

"Minua harmittaa Poutalan puolesta. Hän on hyvässä vireessä, mutta välineongelma oli nyt ylitsepääsemätön. Varaterä ei toiminut ja Mika joutui taiteilemaan koko ajan pystyssä pysymisen kanssa", totesi päävalmentaja Hänninen.

Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.