sunnuntai 12.2.2012 | Elma  Onnittele e-kortilla

Lentopalloilu

Piivolley voitti juhlaottelunsa pitkän kaavan kautta

10.10.2009 21:07

Salo. Piivolley otti lauantaina kauden avausvoittonsa miesten lentopalloliigassa, kun Raision Loimu kaatui 3–2.

Piivolley sai 10-vuotisjuhlaottelussaan voitosta kaksi pistettä, Loimu tappiostaan yhden pisteen ottelun venyttyä viisieräiseksi.

Ottelun erät päättyivät 25–23, 25–19, 19–25, 20–25 ja 15–12. Kaksi edellistä kautta ykkössarjassa pelannut hakkuri Jussi Niemelä oli kotijoukkueen tehokkain 19 pisteellä, ja saldo oli +17. Niemelä tuli neljännessä erässä aloitukseen Ismo Moilasen paikalle.

"Pallo pomppi meille lopussa vähän paremmin. Kaksi erää sujui hyvin, sitten löysäily kostautui", sanoi Piivolleyn valmentaja Ismo Tuominen.

Piivolleylla oli viisi vähintään 10 pisteen pelaajaa, mutta Tomi Rumpunen jännitti 20 pistettä tehneen pikkuveljensä Ossi Rumpusen kohtaamista. Tomi Rumpunen teki vain yhdeksän pistettä ja saldoksi jäi -11.

"Tomi oli päätöserässä mies paikallaan, mutta toki virheitä tuli hieman liikaa. Meillä oli monta onnistujaa, Ilari Sivonenkin joutui pelaamaan kuumeisena", Tuominen sanoi.

Myös Loimaalla pelattiin lähes kolme tuntia kestänyt viisieräinen ottelu. Hurrikaani voitti oululaisen Sun Volleyn 3–2 (25–21, 21–25, 25–22, 20–25, 16–14). Amerikkalainen hakkuri Mark Dusharme teki peräti 36 pistettä, ja hänen saldonsa oli +21.

Vasta 19-vuotias liigatulokas Jani Niskakangas ja Jukka Vehviläinen tukivat 13 pisteellä. Oululaisten parhaat olivat 24 pisteen Anssi Hakala ja 20 pisteen Marko Aho.

"Niskakangas täytti hyvin sormivamman takia poisjääneen Teemu Tolosen paikan. Tolonen menee maanantaina leikkaukseen ja on sivussa alustavan arvion mukaan ainakin kuukauden", sanoi Hurrikaanin valmentaja Ville Kakko.

Hurrikaani voitti torjuntapistetilaston 18–9. Dusharme ja Vesa Mäkilä saivat neljä torjuntapistettä.

Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.