sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla
YLEISURHEILU

Pitkämäki: "Ei jäänyt jossiteltavaa"

23.8.2008 16:48

Jussi Nukari / lehtikuva

Pronssimitali maistui Tero Pitkämäestä hyvältä hetken pureskelun jälkeen.

Pronssimitali maistui Tero Pitkämäestä hyvältä hetken pureskelun jälkeen.

Pronssimitalisti Tero Pitkämäki tunnusti rehdisti, ettei Norjan hurjaa virettä esittäneen Andreas Thorkildsenin voittoon ollut nyt mahdollisuuksia.

"Voitosta ei jäänyt mitään jossiteltavaa. Andreas ansaitsi täysin voittonsa. Itse en voi olla täysin tyytyväinen, mutta mitali on iso asia. Fyysisesti olen todella kovassa kunnossa, mutta pienet vammat häiritsivät tekemistä", Pitkämäki totesi.

Thorkildsen kertoi olleensa voitonvarma jo ennen kilpailua, sillä valmistautuminen oli sujunut hyvin.

"Tiesin olevani niin hyvässä kunnossa, että voitan. Viimeiset harjoitukset menivät hyvin ja luotin itseeni", olympiavoittonsa uusinut norjalainen sanoi.

Neljänneksi sijoittunut Tero Järvenpää oli harmissaan sijoituksesta, sillä mitali ei jäänyt kovin kauas. Heittäjä ei kuitenkaan ollut täysin tyytymätön suoritukseensa.

"Ei ollut mikään katastrofi, mutta mitalin karkaaminen harmittaa tosi paljon", Järvenpää myönsi.

Tamperelainen heitti viidennellään 88 metriin, mutta sekosi askelmerkissään ja astui heiton yli. Hyväksyttynä heitto olisi tuonut hopeaa.

"Samantekevää, mutta hyvä tietää, missä mennään", Järvenpää kommentoi pitkää kaartaan.

Keihäsfinaalin kolmas suomalainen Teemu Wirkkala oli viides. Paras heitto tuli kolmannella kierroksella tiukassa paikassa, sillä suomalainen oli vaarassa karsiutua jatkokierroksilta.

Tulos 83,46 tiesi sitä, että Latvian Vadims Vasilevskis ei päässyt jatkokierroksille. Kovan potentiaalin omaavan Vasilevskisin kolme lisäheittoa olisivat saattaneet muokata lopputuloksia aivan toisenlaisiksi.

"Olen tyytyväinen sijoitukseen, mutten tulokseen. Odotin 85 metrin heittoa", Wirkkala sanoi.

Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.