Olympialaiset
8.4.2008 11:39
Suomen olympiakomitean pääsihteeri Jouko Purontakanen korostaa, että olympialaiset ovat yhä urheilijoille uran kohokohta. Olympialiikeen tehtävänä puolestaan on turvata, että urheilijat voivat osallistua kisoihin.
Parhaillaan Pekingissä vieraileva Purontakanen ei usko, että kisoja boikotoidaan. Hän kuitenkin toivoo, etteivät urheilijat ummistaisi korviaan Kiinan ihmisoikeuskysymyksiä tai Tiibetin kysymyksestä.
"Urheilijat valmistautuvat vuosia, eikä heidän osallistumistaan olympialaisiin saa estää. Heillä on oltava sanan- ja ilmaisunvapaus ja ihmisoikeudet kuuluvat olympia-aatteeseen, kunhan protesteja ei esitetä suorituspaikoilla. En ole vielä kuullut yhtään näkemystä, että joku urheilija haluaisi jäädä kisoista pois", Purontakanen sanoo.
Kansalliset olympiakomiteat ja kansainvälinen olympiakomitea (KOK) aikovat julkistaa torstaina Pekingissä lausunnon, jossa ne aikovat esittää yhteisen kannanoton kisojen tilanteesta.
Purontakasen mukaan ainakin Euroopan maiden olympiakomiteat haluavat sanoa asiasta "enemmän" kuin muut.
"Esimerkiksi Etelä-Amerikan maat ovat pitkälle sitä mieltä urheilu ja politiikka on pidettävä täysin erillään. Euroopassa ollaan hieman eri mieltä."
Purontakasen mielestä on tärkeää, että kiistassa kuunnellaan myös ihmisoikeusjärjestöjä. "Norja, Saksa ja myös Suomi ovat olleet tässä aktiivisia."
Ranskalaiset urheilijat kantoivat Pariisissa olympiasoihdun aikana rintamerkkiä, jossa luki "Paremman maailman puolesta". Suomen joukkue ei aio pitää edustusasuissaan vastaavia rintamerkkejä tai muita esineitä.
"Ranskassa on myös esitetty, että koko olympiajoukkueen pitäisi mennä viimeistelyleirille maan ulkopuolelle, jotta he saavat olla viestimiltä ja ahdistelijoilta rauhassa", Purontakanen sanoi.
Purontakanen kummastelee, miksi mielenosoittajien viha kohdistuu maailmalla olympiasoihtuun, jonka pitäisi olla viesti hyvästä, rauhasta ja yhteisymmärryksestä. "Nyt soihdusta on tehty vihan symboli."
Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi