18.6.2009 10:51
Kimi Räikkönen pärjää palkkavertailussa Tiger Woodsin (vas.) ja Kobe Bryantin kanssa.
Vain amerikkalaisgolfari Tiger Woods ansaitsee enemmän kuin Kimi Räikkönen. Ferrari-tallin kuljettaja sai viime vuonna yhteensä 45 miljoonaa dollaria eli reilut 32 miljoonaa euroa, Forbes-lehti laskee.
Woods ansaitsi pitkästä sairaslomastaan huolimatta 110 miljoonaa dollaria eli lähes 79 miljoonaa euroa. Forbes vertaili urheilijoiden kesäkuun 2008 ja 2009 välillä tienaamia palkka- ja sponsorituloja.
Yhtä suuriin tuloihin Räikkösen kanssa ylsivät koripalloilijat Kobe Bryant ja jo uransa lopettanut Michael Jordan.
Forbesin listan viidentenä komeilee jalkapalloilija David Beckham, jolle maksettiin pelaamisesta ja mainoksissa poseeraamisesta yhteensä 42 miljoonaa dollaria eli noin 30 miljoonaa euroa.
Maailman 20 parhaiten palkattua urheilijaa saivat palkkaa ja palkkioita yhteensä 789 miljoonaa dollaria eli noin 566 miljoonaa euroa, joka oli prosentin vähemmän kuin vuotta aiemmin.
Suurin osa eniten ansaitsevista urheilijoista on amerikkalaisia. Osa listalle nousseista on jo päättänyt varsinaisen urheilu-uransa ja saa tuloja enimmäkseen sponsorisopimuksista.
Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi