Jääkiekkoilu
2.5.2009 14:45
Jokerien Juuso Riksman tositoimissa Ässiä vastaan 23. helmikuuta.
Kloten. Valko-Venäjän päävalmentaja Glen Hanlon lähtee tänään kello 21.15 Suomen aikaa jahtaamaan suurta kalaa. Voitto Suomesta MM-jäällä varmistaisi maan paikan puolivälierissä.
"Olemme tähän mennessä voittaneet kaikki ne maat, joiden meidän pitikin voittaa", sanoo Hanlon. "Tavoitteemme on kerätä kylliksi pinnoja päästäksemme kahdeksan parhaan joukkoon."
Valko-Venäjä on kuitenkin ollut haavoittuva. Se voitti Slovakian rankkareilla ja Norjan jatkoajalla.
"Ongelmamme on se, että vain Toronton Mihail Grabovskin (3+2) ketju pystyy maalintekoon", erittelee Hanlon.
"Senttereillä ei ole ajoitus kohdalleen aloituksissa, häviämme ne. Eikä se riitä, että puolustajistamme ainoastaan Coloradon Ruslan Salei (1+3) on ylivoima-aseemme."
Hanlon leikitteli ajatuksella kuinka hänen viime kauden jokeriaan mahtuisi Valko-Venäjän MM-kisapaitaan. Hanlon kutsuisi ryhmään Janne Lahden, Mikko Jokelan, Marko Kauppisen, Jani Ridan ja Tomi Mäen.
"Juuso Riksmanista en ole aivan varma. Meidän Andrei Mezin on hyvä maalivahti."
Mezin on päästänyt MM-turnauksen kolmessa ottelussaan neljä maalia ja torjunut 91 laukausta. Tänään Leijonissa torjuvan Pekka Rinteen luvut ovat kolmesta pelistä neljä päästettyä maalia ja 73 torjuntaa.
Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi