perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

muodostelmaluistelu

Rockettes voitti Finlandia Cupin

12.1.2008 22:52

Ennätyspisteet 208,94 takasivat Helsingin Taitoluisteluklubin Rockettesille muodostelmaluistelun Finlandia Cupin voiton lauantaina Espoossa. Voitto oli Rockettesille jo kolmas tämän kauden kovissa kotimaisissa kilpailuissa.

Tämä tarkoittaa sitä, että rutiinisuoritus kuukauden päästä käytävissä SM-kilpailuissa varmistaa joukkueen MM-kisapaikan.

Rockettesin valmentaja Kaisa Niemiselle Finlandia Cupin lauantaipäivä oli aikamoinen jättipotti. Seniorijoukkue Rockettesin lisäksi Niemisen valmentama juniorijoukkue Team Fintastic ja noviisijoukkue Finettes voittivat sarjansa.

Team Fintastic lähtee edustamaan Suomea junioreiden epävirallisiin MM-kilpailuihin.

"Olen tyytyväinen Rockettesin esityksiin molempina päivinä, vapaaohjelmassa oli ehkä kuitenkin vielä enemmän ytyä kuin lyhytohjelmassa."

"Täydellisiä suoritukset eivät kuitenkaan vielä olleet. Viikon päästä kilpailemme Berliinissä, ja siellä on pystyttävä vielä parempaan."

Käytännössä varmistunut MM-kisapaikka lämmittää luonnollisesti valmentajan sekä koko joukkueen mieltä.

"Jos olen oikein laskenut Taitoluisteluliiton pistekerrointulokset, voimme alkaa valmistautua rauhassa MM-kisoihin. Ja se kyllä maistuu, kun viime keväänä jäätiin kotiin."

Toiseksi Finlandia Cupissa sijoittui Helsingin Luistelijoiden Marigold IceUnity. Kolminkertainen lajin maailmanmestari on Rockettesin tavoin ennen SM-kilpailuja vahva ehdokas MM-kisakoneeseen.

Myös Marigold luisteli ennätyspisteensä, 207,41, ja joukkueen häviö Rockettesille oli niukka.

"Läheltä liippasi, senioreissa käydään tiukkaa kilpailua. Ei kannattaisi antaa toisille tasoitusta vähennyksin, mutta niitä näytämme joka kilpailussa keräävän", harmitteli joukkueen valmentaja Anu Oksanen Marigoldin vapaaohjelmaan sattunutta kaatumista.

Finlandia Cupin kolmanneksi jäi Helsingfors Skridskoklubbin Team Unique pistein 202,55.

Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.