sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

Rockettes voitti muodostelmaluistelun SM-kultaa

6.3.2011 20:25

Sami kero / hs

Rockettesillä on koossa kenties kaikkien aikojen paras joukkue.

Rockettesillä on koossa kenties kaikkien aikojen paras joukkue.

Espoo. Rockettes halusi tehdä muodostelmaluistelun SM-kilpailuissa puhtaat suoritukset. Vapaaohjelmassa se onnistui, ja joukkue nousi lyhytohjelman toiselta sijalta Suomen mestariksi. Kaupan päälle tuli paikka lajin MM-kilpailuissa.

"Noin hyvä suoritus tällaisessa paikassa. Tähän voi olla enemmän kuin tyytyväinen", joukkueen päävalmentaja Kaisa Nieminen riemuitsi suorituksen jälkeen.

Joukkue pääsi vapaaohjelmassa esittelemään vahvuuksiaan: puhdasta liukuvaa luistelua ja syviä kaaria. Teknisesti vahva suoritus palkittiin huippupistein, ja Rockettes kaappasi mestaruuden 212,68 pisteellä.

Nieminen on luotsannut Rockettesia lähes 15 vuotta ja uskoo, että nyt hänen käsissään oleva joukkue on kaikkien aikojen paras.

"Joukkueen luistelu ja eläytyminen lähtee sielusta. Joukkue on joukkueena vahva", Nieminen kehuu suojattejaan.

Suomessa neljän joukkueen seniorisarja on ohut. Silti kolme parasta joukkuetta käyvät joka vuosi verisen taistelun Suomen kahdesta MM-paikasta.

Marigold IceUnityn valmentaja Anu Oksanen on tälläkin kaudella näyttänyt kyntensä taitavana koreografina, ja hyvä työ toi joukkueelle SM-hopeaa ja 210,97 pistettä.

Vapaaohjelmassa Marigold IceUnity toi jäälle teknisesti vaativia mutta leikitteleviä luistelullisia elementtejä. Irlantilaisesta merirosvokuningattaresta kertova ohjelma on samalla kepeä ja voimakas.

"Ohjelma tarjoaa monivivahteisia mahdollisuuksia. Siinä on vahvaa tunnetta, ja yleisöön pitää saada kosketus", Oksanen luonnehtii.

Ennen MM-kilpailuja Suomen joukkueet eivät aio tehdä ohjelmiin suuria muutoksia. Menestyksen salaisuus on arkinen.

"Treenataan", Oksanen nauraa.

Team Unique kompuroi alkukauden, mutta teki vakuuttavan nousun kauden edetessä. Kauden kotimaisessa päätöskilpailussa Team Unique olisi voinut Suomen mestaruudella napata edustuspaikan MM-jäille, sillä SM-kilpailun painoarvo MM-paikkojen jaossa oli suurin.

Vapaaohjelmassa joukkue teki vahvan tulkinnan Oopperan kummituksesta, mutta tuloksena oli silti kolmas sija pistein 201,73.

"Oli kyllä upea lopetus tälle kaudelle", joukkueen kapteeni Rosa Lommi pyyhki kyyneleitä puhtaan suorituksen jälkeen.

Neljänneksi sijoittui Tapparan GoldenBlades 146,39 pisteellä.

Rockettes lähtee MM-kilpailuihin puolustamaan viimevuotista mestaruuttaan. Puolet joukkueen luistelijoista on jo hakenut kultamitalin lajin MM-kisoista.

"Siellä tulee olemaan upea tunnelma, se on juhlakisa. Me olemme kyllä valmiit", Nieminen sanoi.

Nieminen ja Oksanen tietävät hyvin, ketkä ovat pahimmat kilpakumppanit kuukauden kuluttua Helsingissä.

"Kanada, Yhdysvallat ja Ruotsi", Nieminen listaa.

Tällä kaudella myös Venäjä on ensimmäistä kertaa noussut hätyyttelemään kärkisijoja. Joukkue koostuu teknisesti taitavista yksilöistä, mutta ohjelmien koreografiat ovat aiemmilla kausilla olleet menestyksen riippana.

Muodostelmaluistelun MM-kilpailut pidetään Helsingissä 8.–9.4.

Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.