Uinti
30.10.2009 11:54
Stefan Nystrand
Uinnin maailmanmestari Stefan Nystrand puhuttaa Ruotsissa esiinnyttyään homoeroottisissa QX-lehden alastonkuvissa. Mukana oli myös muita julkkiksia, mutta Nystrand oli ainoa urheilija.
"Halusin osaltani lujittaa homoyhteisöä ja näyttää, ettei minulla ole mitään ongelmia suhtautumisessani homoihin. Minusta tuntui, että voisin samalla paljastaa vähän ihoakin", Nystrand nauroi haastattelussa Aftonbladetin mukaan.
ME-uimari puhui myös homojen asemasta urheilussa. Samaa keskustelua on käyty Suomessakin eri kampajoiden yhteydessä. Ruotsissakaan urheilijat eivät yleensä näytä suuntautumistaan, varsinkaan tietyissä lajeissa.
"Asiat ovat niin kuin ne ovat urheilumaailmassa. Uinnissa ei ole lähimainkaan niin kovia puheita kuin jääkiekko- tai jalkapallopiireissä, mutta ei ole myöskään asiasta avoimesti puhuvia uimareita", Nystrand totesi.
"Tuskin se olisi mitenkään erikoinen juttu, vaikka joku uimari myöntäisikin olevansa homo", hän arveli.
Nystrand ei itse tunnustaudu homoksi, vaikka lehdessä esiintyykin. QX:n haastattelussa hän kertoo suudelleensa toista miestä ainoastaan totuus vai tehtävä -leikissä.
Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi
Ulkomaat | Julkaistu 19:23
Urheilu | Julkaistu 21:50