15.5.2009 11:38 | Päivitetty: 15.5.2009 12:26
Jokerien Juuso Riksman saattaa torjua ensi vuodella uudella tv-kanavalla.
Julkisuuteen pompannut uusi tv-kanava Urho TV on vetänyt verkkosivuiltaan pois mainoksen SM-liigan tv-otteluista. Vielä eilen sivuilla kerrottiin, että Urho TV televisioi SM-liigaa ensi kaudella.
Urheilulehti kertoi eilen ruotsalaistaustaisen Parsifal Sport Oy:n ostaneet maksu-tv-oikeudet SM-liigan otteluihin Canal+:lta, ja näyttävänsä liigaa Suomessa uudelta Urho TV-kanavalta.
Canal+:n taustayhtiön C More Entertainmentin johtaja Johan Kleberg kertoi kuitenkin eilen Helsingin Sanomille, että mitään kauppaa ei ole tehty, vaan Parsifal Sport on vain yksi mahdollinen ostaja.
C More Entertainment oli myös vaatinut Parsifal Sportia poistamaan mainoksen sivuiltaan.
Perjantaiaamuna Urho TV:n sivuilla ei SM-liigasta enää mitään kerrottukaan, mutta sivuille ilmaantui puolen päivän jälkeen tiedote alustavasta sopmuksesta.
Sen mukaan "Urho TV:n omistama Parsifal International Ab on tehnyt alustavan sopimuksen jääkiekon SM-liigan televisiointioikeuksista kausille 2009–2013".
Parsifal Sport Oy:n vt: toimitusjohtaja on Ahti Leväaho.
"Muutamia avoimia kysymyksiä on edelleen työn alla ja olemme loppusuoralla niiden ratkaisujen suhteen. Suomalainen huippujääkiekko saa ensi kaudella Parsifalin mukaantulon myötä joka tapauksessa merkittävästi enemmän tv-katsojia," Leväaho sanoo Kauppalehden haastattelussa.
SM-liigan mainosrahoitteiset tv-oikeudet säilyvät edelleen Nelosella. Ensi kaudella Nelonen näyttää kuluneen kauden tapaan viikon ottelun, sekä välierä- ja finaaliotteluita.
Toteutuakseen kauppa vaatii jääkiekon SM-liigan, Nelosen ja Suomen kilpailuviraston siunauksen.
Ainakaan eilen myyjä eli C More Entertainment ei ollut lähettänyt sopimuspapereita osapuolille.
SM-liigaa maksu-tv:ssä näyttänyt Canal+ joutuu luopumaan oikeuksistaan Kilpailuviraston päätöksellä, koska Bonnier-konserni osti sen taustayhtiön C More Groupin.
Bonnier omistaa muun muassa MTV3:n, jolla on oikeuksia useisiin urheilutapahtumiin. Konsernista olisi tullut Kilpailuviraston mielestä liian vahva Suomessa.
Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi
Ulkomaat | Julkaistu 7:54