Golf
31.5.2011 5:30
Oopperalaulaja Marjukka Tepponen (vas.) suoritti green cardin Minea Blomqvistin opastuksella Kulloon golfkentällä.
Helsinkiläinen musiikin ammattilainen Marjukka Tepponen tietää, että hyvä fyysinen kunto auttaa jaksamaan vaativassa työssä.
Nelivuotias brasilianterrieri on ollut tähän asti oiva kumppani juoksulenkeillä, mutta tänä kesänä golfbägi korvaa koiran ainakin ajoittain, kun sympaattisen sopraanon urheiluharrastukset jatkuvat.
Tepposesta ja hänen avomiehestään Lauri Hippeläisestä tuli ensimmäiset golfin uudistetun green cardin suorittaneet henkilöt. Aurinko paistoi, ja lyönnit sujuivat, kun Tepponen ja Hippeläinen antoivat näyttöjä osaamisestaan Suomen naisten ykköspelaajalle Minea Blomqvistille Kulloon kentällä.
"Urheilussa ja musiikin tekemisessä on yhteisiä asioita. Molemmissa pitää esimerkiksi hallita hermonsa", sanoo Tepponen ja odottaa innoissaan alkavaa pelikautta.
Tepponen ja Blomqvist tutustuivat toisiinsa vajaat pari vuotta sitten, kun urheilun ja kulttuurin yhteistyöhanke Elämyksien näyttämöllä pääsi vauhtiin. Savonlinnan oopperajuhlat nimesi projektiin Tepposen, ja Golfliiton valinta oli Blomqvist.
Yhtenä ideana on ollut, että Tepponen opettaa Blomqvistille laulua ja Blomqvist golfin saloja Tepposelle.
"Aktiivisen golfharjoittelun aloitin viime syksynä. Minni [Blomqvist] ja Kulloon pro Jan Forsell ovat opettaneet. Suomenojan kuplassa kävin ainakin kymmenen kertaa, ja nyt keväällä aikaa on kulunut rangella."
Tepponen, 26, sai uralleen vauhtia voitettuaan kesällä 2008 arvostetun Timo Mustakallio -laulukilpailun Savonlinnassa. Kaksi vuotta myöhemmin hän voitti Lappeenrannan laulukilpailun.
Syksyllä musiikin maisteriksi valmistuva Tepponen suuntaa seuraavaksi Savonlinnaan, jossa on edessä seitsemän viikon rupeama. Hän esiintyy Don Giovanni -näytöksessä viisi kertaa maalaistyttö Zerlinan roolissa.
"Kunnosta huolehtiminen on kaiken a ja o. Tarkoitus on lähteä pelaamaan aina, kun oopperan harjoituksista tulee taukoa", miettii Tepponen.
Golfista Tepponen odottaa itselleen elinikäistä harrastusta, ja selvät tavoitteet ovat myös omalla työuralla.
"Ulkomaiset areenat kiinnostavat", sanoo Tepponen.
Tuntumaa ison ja kansainvälisen väkijoukon edessä esiintymiseen Tepponen sai jo tänä talvena. Hän esiintyi Garmisch-Partenkirchenissä alppihiihdon MM-kilpailujen avajaisissa.
"Tällaista en ollut ennen kokenut. Oli ensimmäinen kerta, kun lauloin talvipakkasessa pelkässä iltapuvussa ja ilman minkäänlaista katsekontaktia kapellimestariin. Onneksi aariani ei ollut kovin pitkä."
Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi