Suunnistus
9.2.2010 16:30
Suunnistusmaajoukkueen valmentaja Juha Taini joutui maanantai-iltana auto-onnettomuuteen Vierumäellä.
Tainin kuljettama auto ajautui Suunnistusliiton tiedon mukaan normaalinopeudessa vastaantulevien kaistalle, ja törmäsi vastakkaisesta suunnasta tulleeseen autoon, jossa oli kuljettajan lisäksi yksi matkustaja.
Henkilöt vietiin Päijät-Hämeen keskussairaalaan. Tie oli onnettomuushetkellä liukas ja urautunut. Alkoholilla ei ollut osuutta onnettomuuteen.
Taini sai onnettomuudessa luunmurtumia lonkkaansa. Hänet siirrettiin yöllä Tampereen yliopistollisen sairaalan teho-osastolle, jossa hänen lonkkansa laitettiin nukutuksessa paikoilleen.
Suunnistusliiton mukaan Taini voi tapahtuneeseen nähden hyvin.
Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi