Jalkapalloilu
17.9.2006 21:03 | Päivitetty: 18.9.2006 1:40
HJK:n Antti Pohjan maalintekoyritykset jäivät tuloksettomiksi. Vieressä juoksee Hakan Jaakko Olkkonen.
VALKEAKOSKI. Tampere United saattoi lähettää vahingoniloiset terveiset Valkeakoskelle Tehtaan kentälle sunnuntai-iltana, kun mestaruustaistelussa mukana olleet Haka ja HJK pelasivat tasan 2–2. TamU karkasi näin ollen kuuden pisteen päähän Hakasta ja HJK:sta.
Tehtaan kentällä ottelun tunnelma sähköistyi, kun 67. minuutin paikkeilla kuulutettiin Unitedin voitosta. Osa pelaajista kuuli tuloksen, osa ei. Kuulutus varmisti viimeistään sen, että ottelusta tuli juuri sellainen hermoja kiristävä jännitysnäytelmä kuin pitikin.
Klubin kohtaloksi koitui pelin sekoaminen johtomaalien jälkeen tai maalintekijä Vili Savolaisen sanoin passivoituminen, mikä johti kahdesti tasoitusmaaliin kymmenen minuutin sisällä.
"Saatana. En tiedä, miten se peli hajosi niin", 2–1-johtomaalin tehnyt Savolainen päivitteli.
Savolainen oli yksi monista Klubin pelaajista, jotka kävivät moottorit ulvoen ylikierroksilla toisella jaksolla. Antti Pohja oli lopussa kuin maalistaan harhautunut ohjus, joka yritti törmätä jokaiseen ärsyttävänoloiseen vastustajaan kentällä.
"Ei tullut ylilyöntejä", kuittasi Savolainen lopun kiehunnan.
Hakan pelaajat olivat yhtä lailla pettyneitä ottelun jälkeen.
"Tuli vähän liikaa eroa nyt Tampere Unitediin. Kaikki näytti hyvältä vielä muutama kierros sitten", sanoi 2–2-tasoitusmaalin tehnyt Mikko Innanen.
Tehtaan kentällä on monesti ratkottu mestaruustaisteluita, ja tällä kertaa Tampere Unitedin hyväksi. Klubi kohtaa vielä Tampere Unitedin kotikentällään 29. lokakuuta viimeisellä kierroksella.
HJK sai avausmaalinsa jo ottelun kahdeksannella minuutilla, kun Hakan toppari Jarkko Okkonen puski HJK:n keskikenttäpelaajan Erfan Zenelin keskityksen omaan maaliin. Maali oli kuin oire siitä, että Hakan topparipari Okkonen-Kalle Parviainen oli vastikään toipunut pelikuntoon. Okkonen kuumeesta ja hyökkääjänä tavallisesti pelaava Parviainen nilkkavammasta.
Hakan vakiokokoonpanoon tällä kaudella kuulunut Petri Viljanen, 19, ei ollut vielä pelikunnossa. Haka siis pelasi pakon edessä kokoon kursitulla puolustuslinjalla.
Kotijoukkue pääsi ottelun rytmiin paremmin mukaan avausjakson edetessä pidemmälle. Haka vyörytti hyökkäyksiä laidoilta, ja ainoa varsinainen kärkipelaaja Toni Lehtinen laittoi painetta HJK:n avaukseen päässeelle toppari Timo Marjamaalle.
Hakan tasoitushyökkäys lähti käyntiin HJK:n oikean puolustajan Veli Lammen tontilta. Innanen ohitti seinäsyötöllä Lammen, ja syötti pallon taaksepäin toiselle laitapelaajalle Mikko Manniselle. Vaisusti laukovan Mannisen vedossa oli tällä kertaa sen verran ruutia, että se sujahti takanurkkaan.
Toinen jakso noudatti samaa kaavaa kuin avausjakso. Klubin Savolainen teki kulmapotkun jälkeen puskumaalin 49. minuutilla, ja kahdeksan minuutin kuluttua Haka tasoitti.
Klubin Zeneli oli rientänyt kentän sivuun sukkien teippausta varten, ja Haka sai silloin hyvän hyökkäyksen. Lampi jäi yksin puolustuksessa, ja Hakan avausmaalin syöttänyt Innanen tekaisi tasoituksen saatuaan tekopaikan.
Klubi sai kiittää maalivahtiaan Ville Wallénia siitä, että joukkue sai raavittua edes pisteen. Kahdeksassa edellisessä pelissä Wallén piti nollan.
Tampere United karkumatkalla 17.9.2006
Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi