22.8.2008
Buddhalaisyhteisönsä varajohtajana työskentelevä Sheng Xi on tehnyt ennustuksia jo 11 vuotta.
PEKING. Sheng Xin kapeat sormet naputtavat pekingiläisen teehuoneen kabinetin pöytää, jolla on kolme valokuvaa. Miehen kapeat kasvot ovat ilmeettömät, poskipäät nykivät tuskin havaittavasti ja silmät siirtyvät kohteesta toiseen.
Pitkän pohdinnan ja keskittymisen jälkeen Sheng Xin etusormi pysähtyy yhden otoksen kohdalle. Se on Andreas Thorkildseniä esittävä keihäskuva.
"Hänellä on hieman suurempi mahdollisuus voittaa lauantain finaali kuin kahdella muulla", munkki sanoo ja jättää etusormensa ja peukalonsa väliin muutaman millin raon.
Kahdessa muussa kuvassa ovat Tero Pitkämäki ja Tero Järvenpää. Sheng Xi lupautui ennustamaan Helsingin Sanomille keihäänheiton lauantaisen finaalin kulun jo mainitun kolmikon osalta. Buddhalaisyhteisönsä varajohtajana työskentelevä Sheng Xi on tehnyt ennustuksia 11 vuotta.
"Nykyään niitä töitä on aiempaa vähemmän. Yleensä luonani käyvät liikemiehet ennen isoja kauppojaan ja sijoituksiaan", hän sanoo.
Kiinassa ennustamisella on vuosituhantiset perusteet. Nykyaikanakin on yleistä, että esimerkiksi poliitikot käyvät utelemassa tulevaisuuttaan ennen vaaleja.
Sheng Xi sai ensituntumansa buddhalaisuuteen sukulaisiltaan 15-vuotiaana. Lisäoppia hän ammensi mentoreiltaan ja mietiskeltyään vaihtoehtoja kymmenen vuotta hän oli varma tulevaisuudestaan. Munkkina hän on toiminut kaksi vuotta.
Sheng Xi syntyi ja varttui Chang Songyu e-nimisenä Dinxi-cityssä. Kaupunki sijaitsee Gansun maakunnassa runsaan tunnin lentomatkan päässä Pekingistä länteen. Nykyään hän opastaa pienryhmiä buddhalaisuuteen Pekingissä.
Sheng Xi antaa arvioita jo mainitun keihäskolmikon mahdollisuuksista varovaisesti. Se on ymmärrettävää, sillä pelkkien valokuvien varassa analysoiminen on hankalaa, ellei mahdotonta.
"Yleensä tulkitsen asioita ihmisten kasvoista ja käsistä, niiden ilmeistä ja viivoista. Valokuvassa muoto pysyy samana, eikä mieleen pääse kiinni. Näissä kuvissa on kaksi toiveikasta urheilijaa", hän viittaa Thorkildseniin ja Järvenpäähän.
"Minulla on miehistä liian vähän tietoa, enkä ole tavannut heitä henkilökohtaisesti. Ilman todella tarkkoja syntymäaikoja ja -paikkoja en pysty siirtämään heitä kiinalaiseen kalenteriin ja tulkitsemaan tietoja."
Kolmikon syntymäajat ennustaja saa, mutta hän tarvitsisi myös kellonajat sekä tarkat maantieteelliset pituus- ja leveyspiiriasteet.
Thorkildsen ja Pitkämäki ovat syntyneet 1982. Se oli kiinalaisessa kalenterissa koiran vuosi. Kaksi vuotta myöhemmin päivänvalon nähnyt Järvenpää syntyi rotan vuonna, jota Kiinassa eletään parhaillaankin.
"Yleensä koiran vuonna syntyneet pitävät lupauksensa ja ovat uskollisia ylemmilleen. Rotan vuonna syntyneet ovat tavallisesti älykkäitä ja samalla myös ovelia."
Kiinalaisessa kalenterissa on 12 horoskooppimerkkiä, joista kukin merkitsee yhtä vuotta. Kaikki symbolit ovat eläimiä.
Pitkän tivailun jälkeen Sheng Xi rankkaa keihästrion keskinäisen järjestyksen loppukilpailussa.
"Thorkildsen, Järvenpää ja Pitkämäki", mies sanoo ja hörppää pikkuruisesta teelasistaan kulauksen.
YLEISURHEILUHurja Thorkildsen ja yllättäjä Kovals kukistivat suomalaiset 23.8.2008
YLEISURHEILUPitkämäki: "Ei jäänyt jossiteltavaa" 23.8.2008
YLEISURHEILUPronssi täydensi Pitkämäen värisuoran 23.8.2008
YLEISURHEILUYleisurheilun paluu mitalikantaan ilahdutti Niemi-Nikkolaa 23.8.2008
Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi