jääkiekkoilu
19.5.2008 11:11 | Päivitetty: 19.5.2008 18:11
Jääkiekkoilija Tony Salmelaisen matka todelliseen eliittiin eli reservin lentosotamieheksi on ollut täynnä ilmakuoppia.
Maanantaina Helsingin käräjäoikeus tuomitsi Salmelaisen 45 vuorokauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen sotilaskarkuruudesta. Koeaika kestää vuoden 2009 loppuun.
”Tuomio tuntuu kohtuuttomalta, kun ottaa huomioon olosuhteet. Olen kuitenkin intin aloittanut ja käynytkin siitä yli puolet. Kaikki johtui inhimillisestä erehdyksestä”, Salmelainen, 26, sanoi maanantaina.
”En missään nimessä pakoile tai ole karkuri. Se on naurettavaa. Mutta laki on mitä on ja jos sen mukaan asia on näin, niin sitten se on. Vaikka oma vikahan tämä on ihan täysin, oma inhimillinen erehdys.”
Aiotko valittaa tuomiosta?
”En tiedä vielä, täytyy puhua asianajajan kanssa.”
Tuomion syy oli, että Salmelainen ei ollut saapunut palveluspaikkaansa eikä toimittanut lykkäysanomusta armeijalle ajoissa.
Salmelaiselta jäi suorittamatta kaksi ja puoli kuukautta asepalvelusta Satakunnan lennostossa Pirkkalassa 2000-luvun alussa, kun hän pelasi Tampereen Ilveksessä.
”Silloin minut lähetettiin armeijasta kotiin, koska en pystynyt palvelemaan intin sääntöjen mukaisesti selkävaivojen vuoksi. Minulle sanottiin lennostossa, että hanki sellaiset paperit, ettei tarvitse enää takaisin tulla”, Salmelainen selvitti.
Sellaiset paperit jäivät hankkimatta.
Salmelaisen olisi pitänyt ilmoittautua palvelukseen lokakuussa 2007 Kaartin jääkärirykmenttiin. Poliisi haki Salmelaisen kuulusteltavaksi kesken maajoukkueen Tsˇekki-ottelun helmikuussa Tampereelta. Kutsuntakirje ei ollut saavuttanut Salmelaista, jonka työpaikat ja osoitteet olivat vaihtuneet tiuhaan tahtiin.
”Luulin, että lykkäystä oli kesään 2008 asti, mutta virheistä oppii.”
Salmelainen aikoo käydä armeijan loppuun, mutta tuleeko hänestä vielä reservin lentosotamies?
”En tiedä. Hoidetaan tämä niin mallikkaasti kuin pystytään. Minulla on nyt lykkäystä vuoteen 2009, jolloin katsotaan, mihin sitten lähdetään.”
Salmelainen pelasi viime kaudella Lokomotiv Jaroslavlissa Venäjän liigassa, jonne hän ei aivan heti palaa.
”Se oli antoisaa aikaa, mutta oli se rankkakin kokemus. Tuleva seura on vielä täysin auki.”
Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi