sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla
TAUSTA

Tre Kronor villitsi Tukholman

28.2.2006

JONAS EKSTRÖMER / REUTERS

Ruotsin jääkiekkomaajoukkue sai tukholmalaiset liikkeelle tuhatmäärin.

Ruotsin jääkiekkomaajoukkue sai tukholmalaiset liikkeelle tuhatmäärin.

TUKHOLMA. Kultaiset kypärät heiluivat, hengitykset höyrysivät ja noin 30000 ihmistä lauloi kuorossa, kun Ruotsin jääkiekon kultajoukkue juhli olympiavoittoa Medborgarplatsenilla Tukholmassa.

Ruotsalaiset aikoivat ensin järjestää juhlat, peruivat ne sitten, mutta ottivat kekkerit sittenkin ohjelmistoon. Tapahtuman suosiosta päätelleen ratkaisu osui oikeaan.

Kiekon olympiafinaalissa ruotsalaisten taktiikka puri Leijoniin, mutta myös juhlat ruotsalaiset hoitivat tyylikkäästi. Tukholman keskustaan kertyi huikea määrä kannattajia maanantaina alkuillasta.

"Uskomatonta tulla kotiin ja juhlia. Meillä on ollut fantastiset kaksi viikkoa", joukkueen kapteeni Mats Sundin sanoi Ruotsin television haastattelussa.

"Lähdimme antamaan kaikkemme jäällä ja teimme sen", Sundin jatkoi.

Medborgarplatsenin lavalla raikui laulu ja tanssiaskeleet pitivät pelaajat lämpimänä tunnin kestäneessä ilottelussa.

NHL-ohjelma on erittäin tiukka ja pelit jatkuvat jo tänään, mutta ruotsalaiset raivasivat väkisin aikaa juhlilleen. Lavalla nauttivat olostaan voittomaalin tekijä Nicklas Lidström, jonka pitäisi olla Yhdysvaltain länsirannikolla tänään ja kaikki suurimmat tähdet kuten Peter Forsberg, Daniel Alfredsson, maalivahti Henrik Lundqvist ja kotimaassa pelaava puolustaja Kenny Jönsson.

Forsberg ratkaisi rangaistuslaukauksellaan Ruotsin edellisen kiekon olympiavoiton 1994. Kansanjuhlassa Forsberg sanoi, että olisi käyttänyt erilaista harhautusta kuin kaksitoista vuotta sitten, jos ottelu olisi ajautunut rankkareihin.

"Tuntuu hyvältä olla täällä, kun olin jo sanomassa ei olympialaisille", Forsberg sanoi. Hän kärsi pitkään nivusvammasta ennen Torinon kisoja.

Ruotsin juhliassa syntyi väistämättä takauma Leijonien pippaloista Sergelintorilla koleana kevätiltana 1995. Myös silloin Ruotsin pelaajille oli teetetty kultaiset kypärät, jotka jäivät silloin käyttämättä.

Suomalaiset varastivat naapurien kisasävelmän Den glider in, kun juhlat alkoivat 1995. Nyt iloiset ruotsalaispelaajat heittelivät kypäriä kannattajilleen ja taustalla soi yhdentoista vuoden takainen suosikki-iskelmä, ja lisäksi perinteinen Queen-hitti We Are The Champions.

Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.