Äänestys
3.2.2008 17:13
Sami Mahlio (oik.) ja Teuvo Moilanen katsovat kauhistuneina pallon vierimistä Suomen maaliin Olympiastadionilla 11. lokakuuta 1997.
Jalkapallo meni ja päihitti jääkiekon. Suomen ja Unkarin välinen jalkapallon MM-karsintaottelu 1997 ja sen loppuhuipentuma on voittanut katkerimman urheilumuiston tittelin. Asiasta sai äänestää Helsingin Sanomien verkkosivulla noin kahden viikon ajan.
Jopa Suomen huikaisevat jääkiekkotappiot Ruotsille jäivät kakkossijalle. Kolmanneksi sijoittui Lahden MM-hiihtojen karmea dopingskandaali 2001.
Ääniä annettiin 9 057.
Mikä sitten teki Unkari-ottelusta niin legendaarisen, että sen voidaan jo lukea kuuluvan osaksi suomalaista urheilumytologiaa?
Ottelussa Suomi olisi voitolla mennyt MM-karsintojen jatkovaiheeseen. Siinä joukkue olisi yhden otteluparin voitolla edennyt ensimmäistä kertaa itse MM-kisoihin.
Suomi johti Unkaria vielä erotuomarin määräämällä lisäajalla 1–0, mutta sitten alkoi tapahtua. Unkarin kulmapotkun jälkeiset käänteet saisivat ihmisen helposti uskomaan, että kyseessä on kömpelö Hollywood-yritys tehdä dramatiikkaa.
Suomalaiset yrittivät siivota palloa pois rangaistusalueeltaan, mutta viiden peräkkäisen oman pelaajan kosketuksen jälkeen Unkari tasoitti 1–1:een. Se jäi ottelun lopputulokseksi.
Toiseksi viimeisen kosketuksen palloon sai Suomen puolustaja Sami Mahlio.
"Kauhean pettyneitä pelaajat olivat pukukopissa ottelun jälkeen. Mutta ei siellä ketään syyllistetty mistään. Valmentaja (Richard) Möller Nielsenkin oli aivan hiljainen", Mahlio muistelee puhelimitse.
Taustalta kuuluu rakennustyömaan ääniä. Mahlio, 36, asuu Norjassa, jossa hän on töissä telinerakentajana. Peliura päättyi pari vuotta sitten.
Puhelimen ääniyhteys särisee hieman, mutta Mahlion ääni on vakaa ja rauhallinen, filosofinenkin.
"En tunne itsekään tilanteesta mitään syyllisyyttä. Mikä on tapahtunut, on tapahtunut. Nyt se on vain yksi tapahtuma menneisyydessä", Mahlio miettii ainoalla järkevällä tavalla, joka ihmisellä voi olla ylipäätään mistään menneisyyden tapahtumasta.
Koko tapahtumaketju sai alkunsa Unkarin kulmapotkusta. Pelikello näytti jo yli 91:tä pelattua minuuttia. Unkarilaispelaaja pääsi keskitykseen päineen väliin. Pallo tipahti Mika-Matti Paatelaisen jalkaan. Hänen purkupallonsa suuntautui kohti rangaistuspotkupilkkua, jossa pallosta taistelivat unkarilaispelaaja ja Suomen puolustaja Harri Ylönen. Molemmat kaatuivat maahan.
Irtopalloon säntäsi Sami Hyypiä. Hän oli kasvot Suomen maalia kohti ja yritti toimittaa pallon yli päätyrajan.
"Samin purkupallo osuu maassa makaavaan Ylöseen ja kimmahtaa kohti meidän maalia. Ehdin saada jalkani väliin, mutta en kerkeä suuntaamaan palloa sen enempää", Mahlio kertoo.
Seuraavaksi kertomuskapula siirtyy Suomen maalia vartioineelle Teuvo Moilaselle, joka seisoi tilanteessa noin metrin verran maaliviivasta ulkona.
"Joo, pääsin seuraamaan tilannetta tosi aitiopaikalta", Moilanen, 34, hörähtää puhelimeen. Hän on juuri lopettanut luennon Tampereen yliopistossa, jossa lukee kasvatustiedettä.
"Mahlion viivapelastuksesta pallo osui minua pohkeeseen ja kieri siitä maaliin", Moilanen jatkaa.
Harvinainen flipperimaali vaati viiden suomalaispelaajan peräkkäisen kosketuksen, ennen kuin pallo oli oman verkon perukoilla. Tilannetta oli Olympiastadionilla todistamassa yli 30 000 katsojaa.
Toissakesänä peliuransa lopettanut Moilanen oli tapahtumahetkellä tulokas ryhmässä.
"Se ottelu ei ollut minulle varmaankaan niin paha paikka kuin monelle muulle. Osa pelaajista oli pelannut koko karsinnat läpi, ja he kokivat tilanteen paljon voimakkaammin", Moilanen kertoo.
Mahlio ja Moilanen ovat aika ajoin muistelleet maalia eri yhteyksissä. Runsaat kymmenen vuotta eivät ole saaneet tilannetta vielä tuntumaan hauskalta, vaikka komedian yleismaailmallinen kaava on tragedia plus aika.
"En näe tilannetta humoristisena – vielä. Kun Suomi on ollut isoissa kisoissa kymmenen tai 20 vuoden kuluttua, niin sitten asialle voi jo nauraa", Moilanen sanoo.
Mahlio muistelee ottelua suurena pettymyksenä.
Suoraa pääsyä MM-kisoihin voitto Unkarista ei olisi taannut. Unkari pelasi jatkokarsinnassa Jugoslaviaa vastaan ja hävisi kahden ottelun yhteistuloksella 1–12.
Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi