sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

Uinti

Vapaauinnilla vauhdikkaimmin

20.4.2008 5:15

Christian Westerback / HS

Ville Pikkarainen ui vapaata.

Ville Pikkarainen ui vapaata.

Jokainen uimari haluaisi varmaankin kiitää altaassa komealla vapaauintityylillä, onhan se uintimuodoista nopein. Jotta eteneminen olisi vauhdikasta, on syytä kiinnittää muutamaan seikkaan huomiota. Jani Sievisen maailman huipulle valmentanut Esa Sievinen painottaa ensimmäisenä alavartalon toimintaa.

"Lantiosta alaspäin vartalon pitää pysyä mahdollisimman vakaana", Sievinen sanoo.

Uinnin tehostamiseksi hartioiden pitää kiertää vahvasti vedon aikana. Oikea määrä on noin 30-40 astetta.

Sormet voivat olla yhdessä tai harittaa, sillä ei ole merkitystä.

Hyvässä käsiliikkeessä näkyy hyvin työ- ja lepovaihe. Työvaiheessa käsi työntää seisovaa vettä ja vartalo ikään kuin liukuu käden ohi. Veden päällä, lepovaiheessa, käsi pysyy hyvin rentona. Käsiveto kiihtyy loppua kohden.

"Jani oli suhteellisen lyhyt, mutta hänen tekniikkansa oli erinomainen. Vartalo mukautui hyvin vetoon. Esimerkiksi hänen kätensä pysyi veden päällä aivan rentona, mutta samalla hallittuna", Sievinen sanoo pojastaan, jolla on edelleen Suomen ennätys 100 metrin vapaauinnissa.

Potkun pitää lähteä lantiosta, ei polvesta.

"Kantapäät rikkovat hieman vedenpintaa ja nilkka pysyy aivan rentona", Sievinen opastaa.

Potkutahdiksi sopii rauhallisessa uinnissa kaksi potkua yhtä käsien vetoparia kohden. Kun uidaan lyhyttä matkaa kovaa, potkuja tulee kuusi yhtä käsien vetoparia kohden.

Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.