perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

Hiihto

Virpi Kuitunen: Mitä ajattelisit, jos kuvaaja väijyisi kotiasi tuntikausia?

29.6.2009 15:46

mikko STIG / LEHTIKUVA

Virpi Kuitunen haluaa keskittyä hiihtämiseen.

Virpi Kuitunen haluaa keskittyä hiihtämiseen.

Hiihtäjä Virpi Kuitunen on näreissään mediakohusta, jonka pyörteisiin hän on joutunut sen jälkeen kun suhde liikemies Jari Sarasvuon kanssa tuli julki.

Kuitunen kirjoittaa Ylen Hiihtäjät-blogissa, että jokaisella ihmisellä on oikeus määritellä se raja, josta yksityisyys alkaa. Hän sanoo olevansa julkisuudessa vain työnsä kautta, eikä julkisuuden vuoksi.

Kuitunen kritisoi mediataloja, jotka eivät hänen mielestään kunnioita yksilön omaa rajausta yksityiselämästä. Hän kokee joutuneensa ahdistavan ajojahdin uhriksi.

"Mitä mieltä olisit itse, jos omasta kotiovestasi ulos astuessasi näkisit tonttisi rajalla autossa vaanivan ja tuntikaupalla siinä sinua odottaneen kuvaajan kohdistavan putkensa sinuun? Tai toisen kuvaajan ajavan kotisi ohi viidesti edestakaisin tiiraillen, mitä omassa kodissasi, omalla pihallasi teet?, Kuitunen kysyy Ylen sivuilla.

Kuitunen on parhaillaan hiihtomaajoukkueen leirillä Norjassa.

Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.