sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

Paini

Yli-Hannuksella avaa taistelumielellä

17.9.2007 20:13

baku. Marko Yli-Hannuksela sai tiistain avausotteluunsa Bakun MM-paineissa vastustajan sieltä sopivimmasta päästä. Kokenutta Yli-Hannukselaa lämmittelee 74-kiloisten jatko-otteluihin virolainen Eerik Aps, 19, joka on vasta ensimmäisissä aikuisten arvokisoissaan. Juniorina nuorukaisen paras saavutus on viime vuoden MM-kisan viides sija.

Yli-Hannuksela lähtee Bakun molskille taistelumielellä. Sijoitus kahdeksan parhaan joukkoon eli olympiapaikan varmistuminen jo ensimmäisessä mahdollisessa turnauksessa kiinnostaa vahvasti.

"Se takaisi, että saisi rauhassa harjoitella Pekingiin", moninkertainen arvomitalisti kaavaili.

Yli-Hannukselan leirillä revähtänyt reisi on parantunut sopivasti: "Viime viikolla ei tuntunut enää mitään."

Bakun kisa on tärkeä myös 84-kiloisten Kim-Jussi Nurmelalle, joka on ollut kahdesti viidentenä arvokisoissa.

"Kyllä nämä ovat uran tärkeimmät kisat", Nurmela sanoi.

"Olympiakisat ovat painijoille ne selvästi kaikkia muita kisoja tärkeämmät."

Nurmela lähtee Bakussa matolle painijalle harvinaisessa tilassa. "Aivan kaikki paikat ovat kunnossa."

Nurmelan avausvastustajaksi arpa heitti Venezuelan Eddy Bartolozzin, joka on Suomen valmennusjohdolle tuttu mies aikaisemmista kisoista. Miehen tuorein arvosaavutus on Panamerikan kisojen kakkossija tältä vuodelta.

Rami Hietaniemi (96 kg) kohtaa kokeneen latvialaisen Igors Kostinesin ensimmäisessä ottelussaan. Hietaniemen viisi kuukautta sitten leikattu olkapää on nyt painikunnossa, vaikka sitä edelleen särkeekin.

Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.