sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

Formula 1

Räikkönen ylivoimainen Australiassa

18.3.2007 7:07

Mark Baker / AP

Ferrarin tallipäällikkö Jean Todt kaappasi Räikkösen halattavaksi voiton jälkeen.

Ferrarin tallipäällikkö Jean Todt kaappasi Räikkösen halattavaksi voiton jälkeen.

MELBOURNE. Kimi Räikkösen ura Ferrari-tallissa sai täydellisen alun. Paalupaikalta formula ykkösten Australian GP-kilpailuun ampaissut Räikkönen johti Melbournessa ajettua kisaa alusta loppuun. Voitto oli Räikkösen uran kymmenes MM-sarjassa.

Toiseksi kilpailussa sijoittui McLaren-tallin Fernando Alonso 7,2 sekuntia Räikköselle hävinneenä. Kolmas oli uransa ensimmäisen GP-kilpailun ajanut McLarenin Lewis Hamilton.

Nico Rosberg nousi Williams-ajokillaan 12. lähtöruudusta seitsemänneksi. Heikki Kovalaisen uran ensimmäinen F1-kilpailu päättyi 10. sijaan. Renault-kuljettaja lähti matkaan 13. ruudusta.

Australian GP:n voitto oli Räikköselle ensimmäinen Ferrari-kuljettajana. Hän on aiemmin ajanut Australian GP-kilpailusta kolme palkintosijaa. Vuosi sitten hän oli toinen.


Formula ykkösten 1/17 MM-osakilpailu, Australian GP:

1) Kimi Räikkönen Suomi, Ferrari 1.25.28,770

2) Fernando Alonso Espanja, McLaren jäljessä 7,24 sekuntia

3) Lewis Hamilton Britannia, McLaren -18,59

4) Nick Heidfeld Saksa, BMW-Sauber -38,76

5) Giancarlo Fisichella Italia, Renault -1.06,46

6) Felipe Massa Brasilia, Ferrari -1.06,80

7) Nico Rosberg Saksa Williams -1 kierros

8) Ralf Schumacher Saksa, Toyota -1

9) Jarno Trulli Italia, Toyota -1

10) Heikki Kovalainen Suomi, Renault -1,

Kilpailun nopein kierros: Räikkönen 1.25,235 (kierros 41)

Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.