formula 1
11.3.2010 12:29
Jukka Keskisalo ja muut yleisurheilijat kiinnostavat suomalaisia.
Jääkiekko on ohittanut mäkihypyn suomalaisia eniten kiinnostavana urheilulajina, ilmenee sponsorointia ja viestintää tutkivan Sponsor Insightin selvityksestä.
Aiempina vuosina mäkihyppy on ollut niukasti ykkönen. Nyt jääkiekkoa piti kiinnostavana 58 prosenttia vastaajista, kun mäkihypyn luku oli 50.
"Kyllä tämä heijastaa selkeästi sitä, että Suomen mäkihyppääjillä ei ole ollut kansainvälistä menestystä viime aikoina", sanoo Sponsor Insightin tutkimusjohtaja Klaus Virkkunen.
Kysely on tehty viitenä vuotena yli kahdelle tuhannelle 15 vuotta täyttäneelle suomalaiselle. Vastaajat nimesivät ne lajit, joita he seuraavat paikanpäällä tai median kautta.
Formula 1 jäi nyt ensimmäistä kertaa yleisurheilun taakse neljänneksi.
"Formuloissa on mukana laskentavasta riippuen yksi tai puolitoista suomalaista, eikä menestystä ole luvassa. Toisaalta yleisurheilu on pitänyt hyvin pintansa. Kalevan kisat ja Eliittikisat ovat erittäin seurattuja. Kansainväliset tähdet kiinnostavat myös", Virkkunen arvioi.
Mediassa paljon näkyvyyttä saava jalkapallo löytyy vasta sijalta kahdeksan. Edelle kipuavat yhdistetty ja ralli.
"Maajoukkue kiinnostaa, ja Englannin valioliigaa sekä Veikkausliiga myös. Jalkapallon suosio varmasti kasvaa, kun uudet sukupolvet tulevat tutkimukseen mukaan".
Tutkimuksen virhemarginaali on kaksi prosenttiyksikköä suuntaansa.
Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi