Golf
23.1.2010 16:38
Mikko Ilonen
Abu Dhabi. Mikko Ilosen pelivire ei kestänyt lauantaina koko päivää golfin miesten Euroopan-kiertueella, vaan suomalainen putosi Abu Dhabissa kolmannella kierroksella jakamaan sijaa 31.
Ilonen aloitti kierroksen hyvin, sillä viideltä ensimmäiseltä reiältä hän kirjautti yhden bogin vastapainoksi kolme birdietä. Sitten ote mailasta herpaantui, ja tuloskorttiin ilmestyi par-vauhdin jarruksi kaksi bogia.
"Kierroksen alku oli erinomaista. Toisenlaisilla pompuilla olisin voinut nousta lähelle kärkeä, mutta en voi olla kokonaisuuteen mitenkään tyytymätön", Ilonen sanoi ja huomautti tuulenkin vaikuttaneen pelaamiseen.
Kierroksen päätyttyä Ilonen kutsuttiin dopingtestiin.
"Tämä oli minulle ensimmäinen kerta ammattilaisena. Meitä oli siellä melko pitkä jono poikia odottamassa vuoroaan."
Ilonen on jäljessä kisaa johtavaa Saksan Martin Kaymeria yhdeksän lyöntiä. Yhdeksänteen sijaan on matkaa neljä lyöntiä.
"Fyysisesti olin taas paremmassa kunnossa kuin perjantaina", kurkkutulehduksen takia antibioottikuurilla oleva Ilonen selvitti.
Ilonen nousi yhdeksänneksi Marokon kisassa 19:23
Obama: Woods yhä erinomainen golfaaja 18.3. 17:32
Woods aloitti harjoittelun – palaa kentille ennen Mastersia? 10.3. 8:41
Karrie Webb golfasi mahtituloksen 7.3. 15:47
Ilosen vaikea toinen kierros jäi kesken Malesiassa 5.3. 20:34
Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi
Ulkomaat | Päivitetty 22:06
Urheilu | Päivitetty 19:55
Talous | Julkaistu 23:36
Kaupunki | Julkaistu 19:54