Golf
31.1.2010 16:09
Mikko Ilosen uran 200. kilpailu golfin miesten Euroopan-kiertueella meni junnaamiseksi. Lahtelainen rakensi päätöspäivänä Dohassa itselleen hyviä birdiepaikkoja, mutta ei saanut putteja uppoamaan.
"Kaikki neljä päivää huomioiden peli ei ollut sillä mallilla, jolla olisi ollut asiaa kärkeen", Ilonen sanoi.
Hän sijoittui 49:nneksi yhteistuloksella 291 (+3). Eroa voittajaksi kirineeseen Ruotsin Robert Karlssoniin kertyi 18 lyöntiä.
Uransa kymmenennen Euroopan-kiertueen voiton napannut Karlsson pelasi sunnuntain kierroksen 65 lyönnillä ja kukisti voittoa puolustaneen Espanjan Alvaro Quirosin kolmella lyönnillä.
Ilonen jatkaa kauttaan Dubaissa torstaina alkavassa kilpailussa.
Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi