sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

Golf

Minea Blomqvist golfasi kolmanneksi Yhdysvalloissa

31.3.2008 4:37

Jussi Nukari / LEHTIKUVA

Minea Blomqvist.

Minea Blomqvist.

Minea Blomqvist pelasi uransa toistaiseksi parhaan kilpailun golfin naisten Yhdysvaltain kiertueella. 23-vuotias espoolainen sijoittui Superstition Mountainissa Arizonassa pelatussa kilpailussa peräti kolmanneksi tuloksella 274 lyöntiä eli 14 alle parin.

"Käsittämätöntä, olen todella ikionnellinen. Koko kisan ajan oli kiva pelata, olo ja peli olivat koko ajan rentoa", Blomqvist hykerteli puhelimitse Arizonasta.

Suomen kaikkien aikojen parhaalla naisgolfarilla oli syytä riemuunsa. Saavutus varmisti hänelle pelioikeuden myös ensi kaudeksi maailman kovatatasoisimmalle naisten kiertueelle.

Lisäksi Blomqvistin pääsy ensi viikonloppu Kaliforniassa pelattavaan kauden ensimmäiseen major-turnaukseen sinetöityi ja suomalainen pääsee mukaan myös kesällä pelattavaan British Openiin.

Blomqvist kuittasi kolmostilastaan 98 031 Yhdysvaltain dollaria eli runsaat 62 000 euroa. Ennen eilistä hänen paras sijoituksensa Yhdysvalloissa oli helmikuinen viides tila Havaijilla, missä hän ansaitsi rahtusen yli 31 000 euroa.

Viikonlopun kilpailun voitti titteliä puolustanut Lorena Ochoa. Maailmanlistan ykköspelaajatar käytti neljään kierrokseen 266 lyöntiä eli 22 alle parin. Meksikolainen tienasi noin 142 500 euroa.

Blomqvist nousi päätöspäivänä tulosluettelossa viisi sijaa. Hän selvitti neljännen kierroksen 67 lyönnillä ja tarvitsi viheriöillä vain 25 puttia.

Suomalainen oli lähes loppuun asti kiinni jaetussa toisessa tilassa, mutta korealainen Jee Young Lee teki päätösreiällä birdien ja nousi tulokseen 15 alle parin.

Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.