sunnuntai 12.2.2012 | Elma  Onnittele e-kortilla

Hiihto

Kuitusella päätöskisassa kultaiset sauvat

21.3.2010 17:53

Antti Aimo-Koivisto / LEHTIKUVA

Virpi Kuitunen jätti jäähyväiset kansainvälisille kilpaladuille.

Virpi Kuitunen jätti jäähyväiset kansainvälisille kilpaladuille.

Virpi Kuitunen hiihti uransa viimeisen maailmancup-kisansa tummassa entisaikojen henkeen suunnitellussa hiihto-asussa. Sauvat olivat kullanväriset.

"Ajattelin, että olisi kiva olla viimeisessä kisassa jotain erilaista päällä. Haettiin vähän sellaista vanhaa mallia, muun muassa pitkät polvisukat kuin ennen vanhaan. Oli kyllä kiva hiihtää tässä asussa", Kuitunen kertoi Hiihtoliiton tiedotteessa.

Kuitunen myöntää, että uran päättäminen tuntuu haikealta.

"Kokonaisuutena takana on pitkä ja antoisa ura, monia hyviä vuosia, jonka aikana olen tavannut monta hienoa urheilijaa. Tänä aikana olen saanut aivan hirveästi oppia, jota voi pakata reppuun ja ottaa niitä käyttöön, kun siirryn toiseen elämään."

Huipulle tähtääviä nuoria Kuitunen kehottaa malttiin.

"Tärkein oppi nuorille on se, että pitää tehdä oma suunnitelma huipulle etenemiseen ja seurata pieniä askeleita sillä tiellä. Ei siinä auta ruveta rynnimään ja odottamaan itseltään liikaa. Into siinä kuolee, jos ei malta odottaa. Pitää jaksaa harjoitella kovaa ja kun tuloksia tulee, niin niistä saa lisää uskoa omaan kykyyn nousta huipulle", Kuitunen evästi.

Uransa tärkeimmäksi menestyksen tekijäksi Kuitunen nostaa henkilökohtaisen valmentajansa Jarmo Riskin.

"Muuten kiitettäviä ihmisiä on aivan valtava määrä."

Kuitunen osallistuu vielä ensi viikolla hiihdettäviin SM-kisoihin Kontiolahdella.

Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.