sunnuntai 12.2.2012 | Elma  Onnittele e-kortilla

Hiihto

Nelonen: Alppimajat ja ternimaito olivat peitetarinoita dopingin käytölle

22.4.2008 19:48 | Päivitetty: 22.4.2008 20:50

Nelosen uutisten "kovan luokan sisäpiirilähteeksi" nimeämä henkilö väittää, että Suomen hiihdossa käytettiin 1990-luvulla järjestelmällisesti dopingia. Kiellettyjen aineiden käyttöä peiteltiin tietoisesti. Lähde on valmis kertomaan asioista tuomioistuimelle.

Nelosen lähteen mukaan plasmalaajentajat, alppimajat ja ternimaito olivat harkittuja peitetarinoita, joilla haluttiin salata epon ja kasvuhormonien käyttämistä.

Kaikki Suomen hiihdon sisäpiirin 1990-luvulla kuuluneet ovat tähän asti kiistäneet kiellettyjen menetelmien laajamittaisen käytön. Lähteen paljastusten motiiviksi kerrotaan se, että hän on kyllästynyt pitkään jatkuneeseen valehteluun ja salailuun.

Nelosen uutisissa viitataan myös STT:n dopinguutisoinnissa vuonna 1998 nousseeseen kohuun. Lähde kertoi yksityiskohtaisesti Neloselle, kuinka Hiihtoliiton työntekijä olisi siirtänyt epoa ja kasvuhormonia säilytyspaikasta toiseen sen jälkeen kun STT:n uutinen tuli julki.

Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.