sunnuntai 12.2.2012 | Elma  Onnittele e-kortilla

jääkiekkoilu

Teemu Selännettä juhlittiin Anaheimissa

6.1.2007 8:19

Phil McCarten / AP

Teemu Selännettä juhlittiin Anaheimissa perjantaina.

Teemu Selännettä juhlittiin Anaheimissa perjantaina.

ANAHEIM. Tuhannennen NHL-ottelunsa uudenvuoden aattona Minnesotassa pelannut Teemu Selänne palkittiin perjantaina Anaheimin kotihallissa ennen peliä Columbusta vastaan NHL:n, Ducksin joukkueenjohdon ja myös hänen joukkuetovereidensa toimesta.

Selänne toi vaimonsa Sirpan ja kolme poikansa jäälle juhlallisuuksiin, joihin kuului videotaululla nähty filmi hänen saavutuksistaan ja tekemistään maaleista.

Selänne sanoi myös kaiken sen, jonka kotiyleisö halusi kuulla. "Tämä on ykkösluokan seura", Selänne totesi. "En tiennyt kovinkaan paljon Kaliforniasta kun muutin tänne (helmikuussa 1996). Tiesin vain sen, että täällä on paljon elokuvatähtiä".

"Olen todella onnellinen siitä, että (Ducks-manageri) Brian Burke toi minut takaisin tänne. On hienoa olla takaisin kotona", Selänne sanoi, ja sai tietysti suuret suosionosoitukset yleisöltä.

Selänne myytiin Anaheimista San Joseen maaliskuussa 2001. Hän pelasi kauden Coloradossa ennen vuonna 2004 alkanutta NHL:n työsulkua, ja palasi Anaheimiin syksyllä 2005.

Selänne, 36, sai Ducks-omistajapari Susan ja Henry Samuelilta kristallikoristeen, ja NHL:ltä hopeisen mailan muistoksi siitä, että hän marraskuun 22. päivänä teki uransa 500. NHL-maalinsa.

Autoista ja autourheilusta hyvin kiinnostunut Selänne sai myös lahjan, joka vie hänet Jim Russelin autokouluun, jossa hän pääsee ajamaan Indy-autoa.

Lahjat eivät päättyneet tähän, sillä joukkuekavereilla oli omat lahjansa.

Selänteelle annettiin golfmatka, ja valtavankokoinen taulu, jossa hän näkyi viidessä eri pelipaidassa: Winnipeg Jets, Mighty Ducks of Anaheim, San Jose Sharks, Colorado Avalanche ja Anaheim Ducks. Seurahan muutti nimensä täksi kaudeksi.

"Olen erittäin onnekas, kun olen saanut pelata yli tuhat peliä tässä liigassa. Sinun on pidettävä erittäin hyvää huolta itsestäsi, jos haluat pelata näin paljon otteluita maailman parhaassa liigassa", Selänne sanoi.


NHL perjantaina:

Atlanta–Phoenix 4–5 (2–0, 1–1, 1–3, 0–1)

A: Kari Lehtonen penkillä, Niko Kapanen 0+1

Buffalo–Pittsburgh 2–4 (1–0, 1–3, 0–1)

B: Toni Lydman 0+1, Teppo Numminen 0+0. P: Jarkko Ruutu 0+0

Chicago–Nashville 3–8 (1–3, 1–5, 1–0)

C: Tony Salmelainen 2+0, Tuomo Ruutu 0+0. N: Kimmo Timonen 0+1

Colorado–Tampa Bay 4–2 (1–0, 2–2, 1–0)

C: Ossi Väänänen 0+0

Vancouver–Edmonton 3–2 ja. (0–0, 1–1, 1–1, 1–0)

V: Sami Salo 0+0

Anaheim–Columbus 3–4 (0–0, 2–0, 1–4)

A: Teemu Selänne 1+1 (epäonn. rangaistuslaukaus 59.39)

C: Fredrik Norrena 3–36

Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.