perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

Jääkiekkoilu

Uran jatko kutkuttaa sittenkin Selännettä

1.4.2010 16:27

MIKE BLAKE / REUTERS

Teemu Selänteen luistimissa riittää yhä vauhtia.

Teemu Selänteen luistimissa riittää yhä vauhtia.

Ei olisi mahdoton yllätys, että 601 maalia NHL:n runkosarjassa takonut Anaheimin Teemu Selänne jatkaisi uraansa vielä kaudella.

Vancouverin olympialaisten jälkeen Selänne ilmoitti tiukasti, että pelit Leijona-paidassa ovat ohi. Selänne on myös useaan otteeseen todennut, että kuluva kausi on viimeinen NHL:ssä.

Kotisanomalehtensä Orange County Registerin haastattelussa Selänne totesi kuitenkin pari päivää sitten, että jatko NHL:ssä ei ole mahdoton ajatus.

"En ole tehnyt lopullista päätöstä. Se tapahtuu pari viikkoa kauden jälkeen. Yhtenä päivänä tuntuu siltä, että tämä on viimeinen kausi, toisena päivänä taas huomaa ajattelevansa – hei miksi minun pitäisi jäädä eläkkeelle?", Selänne mietti.

Selänne korostaa, että hän rakastaa pelaamista yhä yli kaiken, mutta loukkaantumiset ovat tehneet monesta vuodesta todella raskaita.

"Tämäkin vuosi on ollut välillä painajaista loukkaantumisten takia. Mutta kaikkesta muusta nautin todella paljon. Aina kun olen ollut terve, olen pelannut mielestäni hyvin. Tykkään pelata, ja sitä haluan tehdä", Selänne totesi.

Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.