Jalkapalloilu
3.9.2009 22:57
Tampere. Hollanti eteni ensimmäistä kertaa välieriin jalkapallon naisten EM-lopputurnauksessa.
Hollanti kaatoi torstaina Tampereella maalittomaksi jääneen puolivälieräottelun rangaistuspotkukilpailussa Ranskan 5–4.
Varsinainen peliaika ja jatkoaika päättyivät Hollannin ja Ranskan kohtaamisessa maalittomina. Rangaistuspotkukilpailu venyi seitsemänsiin laukojiin ennen kuin Hollannin paremmuus ratkesi.
Ranskalta epäonnistui rankkakisassa kolme laukojaa, Hollannilta kaksi.
Hollanti kohtaa välieräottelussa sunnuntaina Englannin Tampereella. Englanti voitti aiemmin torstaina torstaina Suomen 3–2.
Tampereen ottelussa oli odotettu käsikirjoitus. Taitava Ranska piti palloa ja yritti rakentaa maalipaikkoja, ja Hollanti puolusti tarkasti. Hollantilaispuolustuksen keskustan rakentama "Bermudan neliö" – kärkipisteinään kaksi topparia ja kaksi puolustavaa keskikenttäpelaajaa – piti hyvin kurissa ranskalaisten hyökkäykset.
Ottelun vanhetessa hollantilaiset aktivoituivat myös muutaman kerran hyökkäämään.
Ranskan päävalmentaja Bruno Bini oli vaihtanut otteluun maalivahtia, kun kaikki alkulohko-ottelut pelanneen Sarah Bouhaddin paikan otti Céline Deville.
Ranskan oikeana puolustajana pelasi taas Corine Franco, joka loukkaantui avausottelussa Islantia vastaan eikä pelannut Saksaa eikä Norjaa vastaan.
Hyökkääjistössä avauskokoonpanoon oli noussut Ranskan mestari Amadine Henry, jonka uraa on varjostanut paha polvivamma. Henrylle teki tilaa Elise Bussaglia.
Hollannin päävalmentaja Vera Pauw oli nostanut avauskokoonpanoon hyökkääjä Karin Stevensin, joka aloitti vaihtopenkillä Hollannin välieräpaikan varmistaneessa voitto-ottelussa Tanskaa vastaan.
Suomen EM-kisojen taisteluilme vaihtui syvään pettymykseen 3.9.2009
Valmentaja Käld: "Taistelimme katkeraan loppuun asti" 3.9.2009
Englanti päätti Suomen EM-turnauksen 3.9.2009
Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi