perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

Jalkapalloilu

Tolpan juureen virtsannut maalivahti on lehden listan taikauskoisin futaaja

13.3.2009 11:51

Ruotsalainen Aftonbladet laati epäonnen päivänä tunnetun perjantain 13. päivän kunniaksi listan kaikkien aikojen taikauskoisimmista jalkapalloilijoista.

Urheilijat ovat lajista riippumatta usein hyvin taikauskoisia. Ennen tärkeitä kilpailuita tehdään tiettyjä asioita ja rituaaleista haetaan uskoa omaan suoritukseen.

Aftonbladet listaa seuraavat jalkapalloilijat käänteisessä järjestyksessä. Numerolla 1 esiintyvä argentiinalainen Sergio Goycochea, jolla oli varsin erikoinen tapa ennen rangaistuspotkukilpailua.

10. David James: Englannin maajoukkuemaalivahti David James ei puhu ottelupäivinä kenellekään ennen kamppailun alkua. Ennen pukuhuoneesta lähtemistä hän käy viimeisenä vessassa ja sylkäisee sen kattoon.

9. Johan Cryuff: Hollantilaislegenda oli jo nuorena taikauskoinen. Ajaxissa hänellä oli tapana lyödä joukkueen maalivahti mahaan ennen jokaista peliä. Lisäksi hän sylkäisi rituaalinomaisesti pureskelemansa purukumin vastustajan kenttäpuoliskolle.

8. Laurent Blanc: Ranskan vuoden 1998 MM-joukkue oli kauttaaltaan hyvin taikauskoinen. Pelaajat istuivat koko turnauksen samoilla paikoilla bussissa ja ennen ottelua kuunneltiin täysillä Gloria Gaynorin "I Will Survive" -biisiä. Lisäksi Laurent Blanc antoi ennen jokaista ottelua pusun maalivahti Fabien Barthezin kaljulle päälaelle. Ranska voitti maailmanmestaruuden.

7. Raymond Domenech: Ranskan valmentaja Domenech uskoo muun muassa astrologiaan. Hän ei mielellään peluuta väärän tähtimerkin alla syntyneitä pelaajia.

6. Don Revie: Leedsin legendaarinen 1970-luvun valmentaja Don Revie pukeutui aina samaan pukuun ja istui kuin nakutettuna samalla lailla vaihtopenkillä. Aftonbladet otti hänet listalle kuitenkin siksi, että valmentaja pelkäsi eläimenmuotoisia koriste-esineitä. Hän ei halunnut olla lähelläkään posliininorsuja ennen ottelua. Revie pelkäsi myös lintuja ja vaati, että Leedsin logosta poistetaan siinä koreileva siivekäs.

5. Pelé: Brassilegenda antoi yhden paidan pois ottelun jälkeen 1960-luvulla. Seuraavassa pelissä hänestä alkoi tuntua, että maalivire on kadoksissa. Hän sai paidan takaisin ystävältään ja alkoi taas tehdä maaleja. Myöhemmin ystävä paljasti, että paita oli sama kuin se, joka päällä Pelé tuskaili maalinteon kanssa.

4. Gary Lineker: Lineker ei koskaan potkaissut palloa maaliin alkulämmittelyssä. Hänestä maaliverkon piti olla koskematon ottelun alkaessa. Lineker myös vaihtoi paidan joka kerta puoliajalla, ellei ollut onnistunut maalinteossa ensimmäisellä jaksolla. Maalittomien otteluiden jälkeen hän meni parturiin.

3. Midlands Portland Cement: Aftonbladet otti listalleen myös kokonaisen kakkosdivarin joukkueen Zimbabwesta. Joukkue komennettiin tärkeän ottelun alla niin sanotuun juju-rituaaliin. 16 pelaaja ui yli Zambesijoen, mutta yksi hukkui matkalla. Rituaali ei auttanut muutenkaan, sillä joukkue hävisi kamppailun.

2. John Terry: Chelsean kapteeni on hyvin taikauskoinen. Hän sanoo itse noudattavansa vähintään 50 rituaalia ennen ottelua. Hän haluaa olla samalla paikalla bussissa tai pysäköidä samaan parkkiruutuun kotistadionilla. Hänellä on ollut 10 vuotta samat Frank Lampardilta saadut säärisuojat. Suojat pitää kiinnittää aina samalla lailla ja tietynlaisella teipillä. Ennen ottelua Terry kuuntelee aina samaa Usherin levyä.

1. Sergio Goycochea: Argentiinan vuoden 1990 MM-hopeajoukkueen sankarillinen maalivahti tuli kisajoukkueeseen kuin tyhjästä. Kisoissa hän torjui menestyksellä rankkarikisoissa, joita varten kehittyi merkillinen rituaali. Goycochea virtsasi ennen rankkarikisaa tolpan juureen. Goucochea kommentoi asiaan jälkikäteen: "Olin hyvin hienovarainen, eikä kukaan valittanut."


Lähde: Aftonbladet

Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.