Jalkapallo
9.3.2011 23:00
Suomen Palloliitto teki esisopimuksen harjoitusmaaottelusta huijariksi paljastuneen tahon kanssa, kertoi Nelosen uutisen keskiviikkona. Stern-lehdessä torstaina julkaistavan jutun mukaan Turkin Antalyaan harjoitusmaaotteluita järjestäneen agenttifirman takana oli singaporelainen vedonlyöntihuijari.
Stern-lehden mukaan singaporelainen on tehnyt aiemmin vedonlyöntihuijauksia Suomessa pidätetyn maanmiehensä kanssa.
Suomen ottelu Boliviaa vastaan peruuntui ennen kuin Palloliitto ja maajoukkue joutuivat huijauksen uhriksi.
Fifa alkoi tutkia Antalyassa pelattuja Bolivia–Latvia ja Bulgaria–Viro-otteluita mahdollisen vedonlyöntivilpin takia, koska otteluiden kaikki seitsemän maalia tehtiin rangaistuspotkuista.
Otteluilla epäillään tehdyn miljoonien eurojen verran vilpillistä vedonlyöntivoittoa. Epäilysten jälkeen ja tutkinnan alettua peruttiin maaliskuussa pelattavaksi sovittu Suomi–Bolivia-ottelu.
"Pelit oli sellaisia, että siellä tarkkailussa osoittautui, että niissä peleissä ole välttämättä kaikki asiat kunnossa. Silloin meidän ja Uefan ja näiden muiden liittojen neuvottelun tuloksena päädyttiin siihen, että välittömästi ruvetaan toimenpiteisiin, että nämä jatkopelit perutaan", Palloliiton toimitusjohtaja Kimmo J. Lipponen kertoi Nelosen uutisille.
"Meillä on esisopimus ollut useastakin ottelusta niin kuin tästäkin ottelusta. Meidän pelejä järjestää hyvin suuri joukko erilaisia tahoja. Tässä kyseisessä tapauksessa oli kyse Bolivian liiton agentista, joka sitä ottelua oli järjestämässä."
Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi