Jalkapalloilu
15.10.2009 0:05
Viron sinimusta-asuisella joukkueella oli aihetta juhlaan Raio Piirojan (3. vas.) tekemän 1–0-osuman jälkeen.
Viro yllätti kaikki jalkapallon Euroopan MM-karsintojen päätöskierroksella. Joukkue voitti Tallinnan A. le Coq -areenalla Dick Advocaatin valmentaman Belgian 2–0.
Tulos kirvoitti Suomenlahden takaisen jalkapallokääpiön lehdistössä tuoreeltaan ylistäviä reaktioita.
"Superia, Viro!" ylisti iltapäivälehti Õhtuleht internetsivujensa otsikossa. Viron maaleista vastasivat Raio Piiroja ja Konstantin Vassiljev.
"Tänään oli viimeinen karsintaottelu. Halusimme osoittaa, että olemme hyvä joukkue ja kykenemme tekemään maaleja", Piiroja sanoi Eesti Televisioonin haastattelussa.
Slovakia pääsi historiansa ensimmäisen kerran jalkapallon MM-kisoihin voittamalla päätöskierroksen ottelussaan jo aiemmin mahdollisuutensa menettäneen Puolan 1–0. Slovenia sijoittui lohkossa toiseksi varmalla 3–0-voitolla San Marinosta.
Tšekki jäi maalittomaan tasapeliin kotikentällään Pohjois-Irlantia vastaan ja samalla lohkokolmoseksi. Edes voitto ei olisi parantanut lohkon ennakkosuosikin asemia, sillä sekä Slovenia että Slovakia hoitivat omat pelinsä.
Keskiviikkoiltana varmistui myös, ettei Ruotsi pääse pelaamaan kolmansia peräkkäisiä jalkapallon MM-kisojaan. Vaikka Ruotsi voitti MM-karsinnan päättäneessä kotiottelussaan Albanian 4–1, joukkue ei kyennyt ohittamaan Portugalia, joka voitti Maltan samanaikaisesti 4–0.
Yllätyksellinen tulos nähtiin myös Kööpenhaminassa, josta Unkari haki vierasvoiton kisapaikkansa ja lohkovoittonsa varmistaneesta Tanskasta.
Englanti taas voitti kotonaan karsintojen päätösottelussaan Wembleyllä Valko-Venäjän varmasti 3–0.
Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi