Jalkapalloilu
20.11.2009 18:53
Suomen naisten jalkapallomaajoukkueen päävalmentaja Michael Käld päättää pestinsä joukkueen luotsina lauantaina MM-karsintaottelussa, kun Suomi kohtaa kotonaan Armenian. Joukkueiden edellinen kohtaaminen päättyi Suomen selvään 4–0-voittoon, joten on enemmän kuin todennäköistä, että Käld saa lauantaina voitokkaat jäähyväiset. Silti herkistelyn aika on vasta ottelun jälkeen.
"En ole edes miettinyt sitä. Minulla on nyt vain yksi asia mielessä ja se on huominen Armenia-peli", sanoi Käld perjantain lehdistötilaisuudessa.
Käld on valmentanut maajoukkuetta vuodesta 2001 lähtien. Torstaina kerrottu uutinen valmentajan lähdöstä tuli yllätyksenä myös pelaajille.
Käldin mukaan ensimmäiseen peliin Armeniaa vastaan oli vaikea lähteä.
"Se ottelu tuli nopeasti EM-kisojen jälkeen, jolloin pelaajillakin oli takki tyhjä. Kaiken sen glamourin jälkeen, kun alla oli huippukisat, paluu arkeen oli iso haaste", kuvailee Käld.
Lisäksi Armeniassa olosuhteet olivat vaikeat.
"Siellä oli todella lämmin päivä (+30), nurmi oli pitkä ja hidas, mikä suosi vastustajaa."
Armenialaisia odottaa Suomessa puolestaan märkä ja nopea tekonurmi, minkä Käld uskoo suosivan teknisesti taitavampaa Suomen joukkuetta.
"Laitoihin nopeutta, että saadaan hyviä syöttöjä. Laatua keskityksiin. Kovalla ryminällä tullaan, että saadaan maaleja", valottaa Käld pelitaktiikkaa.
Suomen MM-karsinta on sujunut tähän asti loistavasti. Kaikista neljästä ottelusta (Portugali, Armenia, Slovenia) on tullut voitto eikä Suomi ole päästänyt yhtään maalia. Suomi jakaa lohkon ykköspaikkaa Italian kanssa.
Suomi kohtaa Armenian lauantaina Finnair stadionilla klo 16.
Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi