Jalkapallo
2.9.2010 16:02
Roni Porokaran juoksuilla on käyttöä Moldovassa.
Chisinau. Roni Porokarasta on kuoriutunut yllättävänkin nopeasti yksi jalkapallomaajoukkueen tärkeimmistä pelaajista.
Vahvalta laitaviilettäjältä on luonnistunut myös maalinteko, sillä EM-kenraalissa Belgiaa vastaan elokuussa Porokara sai nimiinsä uransa kolmannen osuman A-maajoukkueessa. Otteluita on takana 14.
"Voisi se olla parempikin saldo", hän toteaa.
Perjantain EM-avauksessa Moldovaa vastaan saldoa voisi kasvattaa, vaikkapa totutuilla pystyyn juoksuilta tai sitten ehkä kauempaakin.
"Jos saamme pidettyä palloa, meillä on sellaisia miehiä, että hyviä syöttöjä tulee. Moldova voi toki vetäytyä aika alas, ja silloin voimme kokeilla kauempaakin. Siinä on sitten heillä jo pakko nostaa puolustusta", Porokara ennakoi odotellen etenkin Alexei Eremenko juniorilta hyvää tarjoilua.
Vasemmalla laidalla luultavasti aloittava Porokara saa tukea myös laitapakki Niklas Moisanderilta. Kaksikon yhteispeli on parantunut koko ajan.
"Ronin kanssa on aika helppo pelata, ja puhumme paljon miten tulisi toimia. Takaapäin on helpompi antaa ohjeita, vähän pakkokin. Ja kyllä se kuuntelee, ja sanoo sitten aina takaisinkin", Moisander myhäilee kaksikon kommunikaatiosta.
Ottelu tulee suorana perjantaina kello 19.30 Yle TV2:ssa ja Radio Suomessa.
Suomi aloittaa EM-karsinnat Moldovaa vastaan 3.9.2010
Näin Stuart Baxter arvioi Suomen pelaajat ja vastustajat 2.9.2010
Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi