sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

Jalkapallo

Roman Eremenko: Nimittely ok, ryssittely ei

28.5.2010 9:31

Jussi Nukari / LEHTIKUVA

Roman Eremenko osallistui Suomen jalkapallomaajoukkueen lehdistötilaisuuteen Kielcessä Puolassa eilen.

Roman Eremenko osallistui Suomen jalkapallomaajoukkueen lehdistötilaisuuteen Kielcessä Puolassa eilen.

KIELCE. Suomen jalkapallomaajoukkueen keksikenttämies Roman Eremenko ihmettelee veljensä saamaa kohtelua Veikkausliigassa.

Isoveli Alekseita nimiteltiin 16. toukokuuta käydyssä Jaron ja VPS:n liigaottelussa muun muassa "vitun ryssäksi". Huudot kuuluivat VPS:n kannattajakatsomosta.

Roman kertoo keskustelleensa asiasta veljensä kanssa ja olevansa tapahtuneesta surullinen.

"En voi ymmärtää. Losha on pelannut yli 50 maaottelua Suomen paidassa ja tehnyt paljon hyvää suomalaiselle jalkapalloilulle", Roman Eremenko sanoi maajoukkueen tiedotustilaisuudessa Puolan Kielcessä torstaina.

Vastustajajoukkueen kannattajien inhoaman pelaajan nimittely esimerkiksi kusipääksi kuuluu hänen mukaansa joskus pelin henkeen, mutta raja menee rasismissa.

"Ja Loshasta on yritetty tehdä syyllistä väittämällä, että hän provosoi kannattajia. Ei se ole mikään selitys."

Palloliiton kurinpitovaliokunta otti katsomohuutelun tutkittavakseen. Päätös asiasta on luvassa ensi viikon maanantaina.

"Muualla Euroopassa tuollaiseen puututtaisiin", Roman Eremenko sanoo.

Esimerkiksi Englannissa on rasistisiin huutoihin syyllistyneille jaettu elinikäisiä porttikieltoja kannattamansa seuran otteluihin.


Suomi ja Puola kohtaavat harjoitusmaaottelussa lauantaina klo 18.

Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.