Jalkapallo
20.10.2010 12:16 | Päivitetty: 20.10.2010 13:49
Suomen päävalmentajan Stuart Baxterin on keksittävä uusia kikkoja maajoukkueen piristämiseksi.
Suomen miesten jalkapallomaajoukkue on pudonnut sijalle 86 Kansainvälisen kattojärjestön Fifan maajoukkuerankingissa. EM-karsinnat kolmella tappiolla aloittanut Suomi putosi 22 sijaa edelliseen listaan verrattuna.
EM-karsinnassa Suomi on hävinnyt Moldovalle, Hollannille ja Unkarille. Lisäksi Suomi on hävinnyt tänä vuonna Virolle ja Etelä-Korealle sekä voittanut Belgian ja Maltan sekä pelannut tasan Puolan kanssa.
Tuorein sijoitus on Suomen heikoin vuodesta 1993 lähtien julkaistulla listalla. Parhaimmillaan Suomi on ollut sijalla 33 maaliskuussa 2007.
Lähimpänä nykyistä sijoitustaan Suomen joukkue oli vuonna 1996, jolloin sijoitus oli 79:s. Vielä kesä-heinäkuussa Suomi piti sijaa 51.
Suomen kanssa samassa kastissa ovat Malawi, Bahrain ja Togo. Euroopan maista lähimpänä edellä ovat muun muassa Viro, Latvia ja Georgia. Vuoden viimeisessä maaottelussa Suomi kohtaa San Marinon.
Fifa-listan kärjessä jatkaa maailmanmestari Espanja. Brasilia nousi Saksan ohi kolmanneksi. Venäjä hypähti 15 sijaa ja on nyt kymmenentenä.
Suomen ohella rankimmin pudonneita ovat Kypros, joka putosi 88:nneksi (-45 sijaa) ja sijalle 100 päättynyt Bolivia (-50 sijaa).
Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi