Jalkapallo
17.3.2010 23:41
Lionel Messi oli kentän hahmo kahdella maalillaan, kun Barcelona eteni jatkoon Mestarien liigassa.
FC Barcelona eteni vaivatta jatkoon jalkapallon Mestarien liigassa. Siitä vastasi yksinään Lionel Messi, jonka taituruus toi Barcelonalle keskiviikkona 4–0-kotivoiton Stuttgartista.
Neljännesvälierien ensimmäinen osaottelu Stuttgartissa oli päättynyt 1–1-tasapeliin, joten yhteismaalit menivät Barcelonalle 5–1.
Ottelun avausmaalissa Messi sai pallon hieman keskiviivan jälkeen ja eteni viistosti rangaistusalueen kaarelle, josta potkaisi pallon ahtaasta tilasta ylänurkkaan. Laukaisuhetkellä hän oli neljän Stuttgartin pelaajan ympäröimä.
Kolmannen maalin hän ampui melkein samasta kohdasta mutta lähes seisovilta jaloilta vastakkaiseen alakulmaan.
Messi oli luomassa myös Barcelonan toista maalia. Hän löysi mainiolla keskityksellä vasemmalta rangaistusalueelle nousseen Yaya Tourén, joka syötti maalin eteen Pedrolle. Tällä oli helppo työ siirtää pallo verkkoon.
Neljännen osuman viimeisteli ensimmäisellä kosketuksellaan palloon Bojan Krkić, joka vaihdettiin kentälle loppuhetkillä.
Keskiviikkoillan toisessa Mestarien liigan ottelussa Bordeaux voitti kotikentällään Olympiakosin 2–1 ja eteni jatkoon yhteismaalein 3–1.
Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi