sunnuntai 12.2.2012 | Elma  Onnittele e-kortilla

Jalkapallo

Tunteet kuumenivat Portsmouthin ja Sunderlandin kohtaamisessa

10.2.2010 0:29

Tom Hevezi / ap

Portsmouthin Frederic Piquionne syöksyy pallon perään Sunderlandin Matthew Kilgallonin ja Michael Turner välissä.

Portsmouthin Frederic Piquionne syöksyy pallon perään Sunderlandin Matthew Kilgallonin ja Michael Turner välissä.

Liigajumbo Portsmouthin ja Sunderlandin välisen Valioliigaottelun väri oli punainen. Kolme pelaajaa nimittäin poistettiin kentältä punaisilla korteilla. Talkoot alkoivat yhdeksän minuutin kohdalla, kun Portsmouthin Ricardo Rocha lähti suihkuun. Toisella jaksolla hänelle tekivät seuraa Sunderlandin Lee Cattermole ja David Meyler.

Rochan taklausta seuranneesta rangaistuspotkusta viimeistelyssä onnistui Darren Bent, jo 15. kerran liigassa tällä kaudella. Ulosajot kuitenkin kostautuivat, kun Aruna Dindane tasoitti loppuluvuiksi 1–1 yliajan kuudennella minuutilla.

Jussi Jääskeläisen Boltonin kausi sai synkkää jatkoa Manchester Cityn vieraana. Bolton joutui poistumaan kotimatkalle 0–2-tappion myötä.

Jääskeläisen seura on voittanut vain kaksi viimeisimmistä 15 pelistään ja on sarjassa yhden pisteen putoamisviivan yläpuolella. Valmentajan vaihtaminen Owen Coyleen ei ole ainakaan vielä tuonut merkittävää parannusta joukkueen peliin.

City nousi Carlos Tevezin ja Emmanuel Adebayorin maalien ansiosta tasapisteisiin neljäntenä liigassa olevan Liverpoolin kanssa. Tevezin rangaistuspotkusta syntynyt osuma oli lähellä pysähtyä Jääskeläisen torjuntaan, mutta pallo vierähti maaliviivan yli.

Suomen maajoukkueen entisen valmentajan Roy Hodgsonin Fulham kipusi liigassa yhdeksänneksi tyylikkäällä 3–0-voitolla Burnleystä. Valkopaidoista verkkoa heiluttivat Danny Murphy, David Elm ja Bobby Zamora.

Keskikastin väännössä Wigan ja Stoke päätyivät 1–1-tasapeliin. Paul Scharnerin puskumaali vei Wiganin johtoon, mutta turkkilaispelaaja Tuncayn maali toisella jaksolla tasoitti puntit.

Englannin Valioliiga tiistaina:
Manchester C–Bolton 2–0 (1–0)
B: Jussi Jääskeläinen 90 min
Portsmouth–Sunderland 1–1 (0–1)
Wigan–Stoke 1–1 (1–0)
Fulham–Burnley 3–0 (2–0)

Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.