perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

jalkapalloilu

HJK:n Sorsa laukoi voitto-osuman ja paikkasi maalivahtia

28.5.2009 21:43

HJK nousi kotivoitollaan Tampere Unitedista liigan kärkeen ohi Interin ja Hakan torstaina. Kauden viidennen voiton ratkaisi Sebastian Sorsa ottelun ainoalla maalilla.

Sorsa laukoi 28. minuutilla vapaapotkun 20 metristä ovelasti TamU:n muurin alitse vasempaan alanurkkaan maalivahti Juha Soukialan tavoittamattomiin.

"En itse nähnyt mistä pallo meni maaliin. Jostain se vilahti sinne, toisen liigamaalinsa kuluvalla kaudella viimeistellyt Sorsa kuvasi.

Kamppailu sujui kaksijakoisesti. TamU:lla oli paikkansa tasoitukseen etenkin jälkimmäisellä jaksolla.

Lähimmäksi vieraista maalitekoa pääsi kulmatilanteessa puolustajan paikalta maalille noussut Mathias Lindström. Hänen pukkauksen 60. minuutilla selvitti Klubin sankariksi noussut laitalinkki Sorsa täpärästi maaliviivalta.

HJK:n päävalmentajaa Antti Muurista lämmitti erityisesti joukkueen onnistuminen alkukaudella huolta aiheuttaneissa erikoistilanteissa ja puolustustaistelussa.

"Klubi puolusti hyvin. Mutta kyllä näillä vetomäärillä, meillä 10 maalia kohti ja kahdeksan ohi, pitäisi yksi maali saada aikaiseksi", TamU:n keskikenttämies Vili Savolainen päivitteli.

Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.