jalkapalloilu
20.10.2009 9:49 | Päivitetty: 20.10.2009 13:38
Seppo Koskinen
Valkeakoski. Valkeakosken FC Hakan pääomistaja Sedu Koskinen on ryhtynyt uudistamaan rajusti seuransa organisaatiota.
Koskinen on erottanut FC Haka Oy:n hallituksen. Hän pystyy tekemään sen, koska omistaa yli puolet seuran osakkeista.
Koskinen toimii FC Hakan toimitusjohtajana ja hallituksen puheenjohtajana. Hän väläytteli viime viikolla mahdollista vetäytymistä, koska ei kokenut saaneensa sijoittamilleen noin kahdelle miljoonalle eurolle vastinetta.
"Jatkan, koska olen saanut tukea ja ymmärrystä toimilleni. Olisi turhaa pitää kahdeksaa ihmistä hallituksessa miettimässä, mitä pitäisi tehdä, kun vain minulla on rahat suunnitelmien toteuttamiseksi", Koskinen sanoo.
Koskinen haluaa nostaa seurajohtoon ihmisiä, jotka olisivat valmiit taloudellisesi sitoutumaan toimintaan. FC Hakaan on jo perustettu taloustoimikunta, jonka tehtävänä on tervehdyttää seuran taloutta ja luoda uusia toimintamalleja.
Toimikuntaan tulevat ainakin UPM-Kymmenen entinen toimitusjohtaja, vuorineuvos Juha Niemelä sekä FC Hakan entinen puheenjohtaja Veikko Sievänen.
"Muitakin kovia talouselämän nimiä kuin Niemelä lähtee mukaan tuomaan näkemystä ja kontakteja", Koskinen lupaa.
Ravintola-alalla omaisuutensa luonut Koskinen peräänkuuluttaa liigaseuroilta enemmän yhteistyötä ja haluaisi uudistaa pääsarjajärjestelmän.
"Otteluita on nykyisellään aivan liian vähän. Tarvitsisimme kymmenen joukkueen nelinkertaisen sarjan", Koskinen ehdottaa.
"Hakaa vaivaa sama vika kuin koko suomalaista fudista; toiminta ei ole kehittynyt lainkaan 20 vuodessa. Jyväskylässä ja Turussa on onnistuttu jossain, mutta HJK:nkin kotiotteluiden katsojakeskiarvokin on vain toista tuhatta enemmän kuin meidän", Koskinen suomii.
Paljolti hienosti sujuneen kevätkauden ansiosta Haka pääsi tänä vuonna 2 000 katsojan keskiarvoon. Tuottoja pyritään saamaan ensi vuonna myös muun muassa ravintolatoiminnasta, kesäteatterista ja kiinteistöistä.
Tällä kaudella Veikkausliigassa kuudenneksi sijoittuneen FC Hakan urheilullisena tavoitteena on päästä muutaman vuoden kuluessa Mestareiden liigaan. Pelaajamarkkinoilla valkeakoskelaiset aikovat liikkua ainakin Etelä-Amerikan ja Afrikan suunnalla.
Jo ennen kauden viimeistä ottelua Koskinen ilmoitti, että kaikki pelaajat ovat vapaita etsimään itselleen uuden seuran – myös ne, joilla on Hakaan sopimus ensi kaudeksi.
Erotetun päävalmentajan Olli Huttusen elokuussa korvannut Sami Ristilä sen sijaan jatkaa tehtävässään.
Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi