jalkapallo
14.4.2010 16:15
Reilusti miinusta tekivät viime kaudella myös Jaro ja HJK.
Jalkapallon Veikkausliigajoukkueiden viime kauden talousluvut ovat karmaisevaa luettavaa.
Myllykosken Pallo oli ainoa joukkue, joka teki voitollisen tuloksen. Myös FC Inter pääsi nollille ja IFK Mariehamnin tappio oli vain 34 000 euroa, selviää Veikkausliigan keräämistä luvuista.
Yhteensä liigaseurat tekivät viime kaudella tappiota 6,3 miljoonaa euroa.
Eniten miinusta teki TPS, yli kaksi miljoonaa euroa. Negatiiviseen miljoonakerhoon pääsi myös Valkeakosken Haka.
TPS:n taustalla on ollut vuodesta 2006 lähtien sijoittaja Seppo Sairanen, ja seura on tehnyt joka vuosi huomattavat tappiot.
Seuran toimitusjohtajana on nämä vuodet toiminut Palloliiton nykyinen huippujalkapallojohtaja Petri Jakonen.
TPS:n nykyinen toimitusjohtaja Marco Casagrande perusteli huonoa tulosta Ilta-Sanomissa pari viikkoa sitten sillä, että tulokseessa TPS:n tytäryhtiön FC Promotion Oy:n alaskirjaus.
Hakan omistaja Sedu Koskinen puolestaan on kertonut tappioiden syyksi huonosti sujuneen sponsorihankinnan.
Tälle kaudella Haka tavoittelee nollatulosta, ja TPS vain 750 000 euron tappiota.
Kumpikin seura on leikannut budjettejaan tälle kaudelle, Haka kymmenen prosenttia ja TPS 20 prosenttia.
Jalkapalloliiga alkaa perjantaina ottelulla KuPS–HJK.
Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi