keskiviikko 10.2.2010 | Ella, Elina  Onnittele e-kortilla

Pikaluistelu

Poutala luistelee mitalisijoista ja dollareista cupin finaalissa

21.2.2008 14:14

bas czerwinski / ap

Mika Poutala hakee menestystä tänä viikonloppuna maailmancupin finaaleissa Heerenveenissä.

Mika Poutala hakee menestystä tänä viikonloppuna maailmancupin finaaleissa Heerenveenissä.

Heerenveen. Mika Poutala tavoittelee paikkaa kärkikolmikossa kahdesta 500 metrin kilpailusta perjantaina alkavissa pikaluistelun maailmancupin finaaleissa Heerenveenissä. Onnistuminen voisi nostaa Poutalan jopa kolmanneksi cupin yhteispisteissä. Sadan metrin cupia Poutala johtaa, ja tavoite on voittaa se.

"Tämä on tavallaan myös viimeistelykilpailu MM-kisoja varten, joten siinäkin suhteessa olisi hyvä onnistua. Jäisi hyvä fiilis MM-kisoja varten", Poutala totesi torstaina.

Tammikuisissa sprinttereiden MM-kisoissa kuudenneksi luistellut Poutala on siitä lähtien tähdännyt kuntoaan kahden viikon kuluttua Naganossa Japanissa pidettäviin matkakohtaisiin MM-kisoihin. Heerenveenin maailmancupin finaali on viimeinen kisa ennen Naganoon lähtöä, ja se kertoo jo myös siitä, mitä MM-kisoista voi odottaa.

"Valmistavat treenit ovat ainakin menneet hyvin", Poutala arvioi kuntoaan.

Poutala on 500 metrin maailmancupissa neljäntenä ennen Heerenveenin kisaa. Huippuonnistumisella nousu kolmanneksi on mahdollista, mutta sijat neljä tai viisi näyttävät todennäköisemmiltä.

"Kaikki yhteispisteissä kärjessä olevat luistelijat ovat Heerenveenissä paikalla, myös korealaiset Lee Kang-Seok ja Mun Joon, jotka eivät olleet viime viikonvaihteessa Inzellissä, mutta ovat olleet maailmancupissa minua edessä. Toinen heistä (Joon) voi tulla minun ohitseni yhteispisteissä", Poutala arvioi tilannetta.

Pikaluistelun maailmancupissa luistelijat palkitaan rahapalkinnoin niin osakilpailujen menestyksen kuin cupin menestyksen perusteella. 500 metrillä cupin kokonaiskisan voittaja saa 14 000 Yhdysvaltain dollaria, toiseksi sijoittunut 9 000 dollaria, kolmas 5 000 dollaria, neljäs 3 500 dollaria ja viides 3 000 dollaria. Kaikkiaan palkintorahaa saa matkan 10 parasta.

Sadalla metrillä luistellaan vain kolme maailmancupin osakilpailua. Cupin voittaja pokkaa 4 000 dollaria, toiseksi sijoittunut 3 000 dollaria ja kolmas 2 000 dollaria. Rahaa saavat vain cupin kuusi parasta luistelijaa.

Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.