11.2.2007 17:31
Susanna Pöykiö voitti PM-kultaa Helsingissä.
Susanna Pöykiö oli ylivoimainen taitoluistelun PM-kilpailujen naisten vapaaohjelmassa ja otti monien mitaliensa jatkoksi tämän vuoden PM-kullan Helsingissä sunnuntaina. Pöykiön yhteispisteet PM-kisoissa olivat 149,28.
Naisissa Suomi otti kaksoisvoiton, sillä junioreiden MM-kisoihin parin viikon päästä matkaava Laura Lepistö sijoittui toiseksi pistein 135,60. Kolmannen sijan vei Ruotsin Lina Johansson 124,93.
EM-pronssia Varsovassa luistellut Kiira Korpi ei opiskelukiireidensä vuoksi osallistunut PM-kisoihin.
Miehissä täysin ylivoimainen ykkönen oli Ruotsin Kristoffer Berntsson, yhteispisteet 190,38. Loukkaantumisista toipunut Ruotsin Adrian Scultheiss luisteli hopealle (145,70). Ari-Pekka Nurmenkari sijoittui pronssille (144,29).
Suomi sai tämän vuoden PM-kilpailuista kaikkiaan kahdeksan mitalia: kolme kultaa, kaksi hopeaa ja kolme pronssia. Suomi ja Ruotsi hallitsevat lajia Pohjoismaissa, sillä Ruotsi vei loput kymmenen jaossa ollutta mitalia.
Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi
Ulkomaat | Päivitetty 19:17
Kotimaa | Julkaistu 16:53
Ulkomaat | Julkaistu 18:59
Ulkomaat | Päivitetty 18:57
Poliisi kuoli Britannian tulvissa, sadat pakenivat kodeistaan 20.11. 18:29
Tulvat katkoivat teitä Britanniassa 20.11. 8:03
Kotimaa | Julkaistu 20:52