sunnuntai 12.2.2012 | Elma  Onnittele e-kortilla

Mäkihyppy

Päävalmentaja Väätäinen: Janne Ahosella ei kaikki hanskassa

18.3.2010 15:25

HRVOJE POLAN / AFP

Janne Ahonen on kasvattanut kevään aikana kunnon kisaparran.

Janne Ahonen on kasvattanut kevään aikana kunnon kisaparran.

Mäkijoukkueen päävalmentaja Janne Väätäinen ei hätkähtänyt Harri Ollin lyhyenlännästä karsintahypystä lentomäen MM-kilpailuissa Planicassa.

Väätäisen mukaan Olli oli suomalaisnelikosta ainoa, joka joutui hyppäämään selkeästi heikkoon tuulirakoon. Olli vaappui 176 metriin ja jäi karsinnassa sijalle 20.

"Ei Harri missään nimessä huonosti hypännyt. Harri on täysin potentiaalinen pitkien hyppyjen mies myös kisassa", Väätäinen sanoi.

Janne Ahonen pääsi kilpailuun maailmancup-pisteiden perusteella, vaikka ei mahdu cupin kymmenen kärkeen. Ahonen nousi suoraan kisaan kelpuutettavien joukkoon, kun cup-pisteissä neljättä sijaa miehittävä Andreas Kofler ei mahtunut Itävallan edustusviisikkoon.

Itävallalla on viisi paikkaa, koska Gregor Schlierenzauer on puolustava lentomäkimestari. Varmasta kisapaikasta huolimatta Ahonen kokeili karsinnan yhteydessä ja pääsi 179 metriä.

"Olisi silläkin kisaan menty ihan heittämällä. Jannen kohdalla on ehkä enemmänkin kysymys rytmivirheestä. Ihan hanskassa ei ole tekeminen hyppyripöydällä. Sinne täytyy löytyä yhdenaikaisuutta ihan painopisteen ja ylävartalon osalle. Nyt tehot ja voimat karkaa väärään suuntaan", Väätäinen ruoti.

Karsinnan paras suomalainen oli neljänneksi yltänyt Matti Hautamäki. Hän hyppäsi 204 metriä ja hävisi karsinnan voittaneelle japanilaiselle Noriaki Kasaille reilut kahdeksan pistettä.

Janne Happonen liiti 207,5 metriä ja seurasi yhdeksäntenä. Päävalmentaja Väätäinen luokitteli Hautamäen ja Happosen päivän kunnon "ihan kivaksi".

Paikkansa kilpailussa jo etukäteen varmistaneista Norjan Björn Einar Romören liiteli 230,5 ja olympiavoittaja Simon Ammann 225,5 metriä. Romörenin "maailmanennätys" on 239 metriä.

Perjantain avauskierroksen 40 kilpailijasta 30 parasta jatkaa kolmelle jatkokierrokselle. Henkilökohtainen kilpailu päättyy lauantaina hypättäviin kahteen kierrokseen.

Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.